Friday, March 11, 2016

Havaintoja ja näytteitä / Observations and samples

Porin lukiolaisia kävi taas asemalla ohikulkiessaan 6-7.3.2016. He ottivat taas neulasnäytteitä Ainijärveltä, ja monesta muustakin paikasta. Erityisesti Venäjän puolelta. Asiallista porukkaa.

Tänään tein esikierron riistakolmiota varten. Hirvaskankaalla oli metsot vedelleet siipeä aika lailla, kuten aikaisempinakin vuosina. Paikka ei ole kuitenkaan varsinainen soidinpaikka.

Näin kolme kukkoa, joista yhdellä oli pyrstössä keskellä lyhyemmät sulat kuin laidoilla. Ilmeisesti kettu tai näätä oli saanut pyrstöstä kiinni ja saanut vain 12 sulkaa irti. Loput 6 sulkaa olivat jääneet paikalleen ja ajan mittaan pois lähteneiden tilalle oli alkanut kasvaa uudet. Uusista ei kuitenkaan tule yhtä pitkiä kuin alkuperäisistä, mutta kesän sulkasadossa ne taas kasvavat normaalimittaisiksi. Kukko oli vielä iltapäivällä soidinvireessä.

Värriö III:n länsipuolen soidinpaikalla oli myös vedetty siipeä. Näin siellä yhden ukkometson.

Riekon näin menneen kieppiin Hirvasjokilaaksossa, mutta en häirinnyt sitä. Muutamana päivänä on puukiipijä käynyt taas ruokinnalla.

Eilen näimme neljä hiiripöllöä matkalla Kemijärveltä asemalle, kolme niistä kelkkamatkalla.

Tarmo oli nähnyt vanhan merikotkan lennossa rajalla Pirunkurulla tiistaina 8.3.2016.


Päivä oli harmaa, tyven ja pakkasta muutama aste. TH




Labels: , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?