Sunday, November 15, 2015

Hiiripöllöjen päivänä / On the day of Hawk Owls

Aamulla oli pilvistä ja pakkasta pari-kolme astetta. Ennen puoltapäivää alkoi sataa lunta ja sitä jatkuikin koko päivän. Sade oli kuitenkin aika heikkoa, niin kuin viime aikoina on ollut tapana. Tuuli kävi kaakosta.

Viherpeippo tai ehkä kaksikin näppäili aamulla ruokintapaikan puissa. Muuten väki oli tavallista.

Hirvaskankaalla hakoili kolmen koppelon porukka aamulla. Ne olivat melko vanhoja lintuja, niin kuin metsot alkavat yleensäkin täällä olla. Pesintätuloshan on ollut heikkoa viime vuosina.

Kuvan koppelon vatsa on vaalea ja rinta tumma, väriraja jyrkkä ja nokka tukeva. Eli se on vanha lintu.

Iltapäivällä koppelot olivat vielä samoissa puissa, jonkin verran paikkaa vaihdeltuaan. Seuraan oli liittynyt akkateeri. Oletin, että se vain viivähtää paikalla, istuuduttuaan männyn latvaan. Vähän ajan päästä se kuitenkin alkoi syödä neulasia ja vaihtoi puuta kuin ainakin havulintu.

Muita teeriä näin Tuntsan latvalammen luona koivuissa 4 yks. ja yhden lennossa Hirvasjokilaaksossa.

Riekkoja en nähnyt yhtään koko päivänä. Ne ovat vähissä.

Tuntsajokivarressa oli hiiripöllöjä. Niitä oli reilun kilometrin välein keskimäärin. Eli kuuden kilometrin matkalla viisi pöllöä. Jokivarren myyrät kiinnostivat. Keskellä päivää ne olivat pyyntitouhussa. Hirvasjokilaaksosta löysin vielä yhden pöllön iltapäivällä.

Päivän erikoisin havainto tuli Tuntsajoelta. Ylitseni lensi lintu, jota en saanut heti määritettyä. Sitten se näytti kahlaajalta ja lopuksi se muuttui vesilinnun muotoiseksi. Tavi oli ilm. karannut minua jänkäojasta ja lensi sitten ylitseni jokea kohti. Se oli naaraspukuinen. Havainto on myöhäisin tavista tekemäni ja luulen, että aseman historiakaan ei tunne näin myöhäistä havaintoa. Yleensäkin Lapista ovat tavit jo ajat sitten häipyneet.

Hirvasjoella oli tuoreet minkinjäljet, samalla paikkaa kuin eilenkin. Vierestä oli kulkenut kaksi isoa hirveä jokivartta ylöspäin. Hirvenjälkiä oli vielä muutamat Tuntsajokivarressa. TH






Labels: , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?