Friday, June 05, 2015

Paljon ihmisiä asemalla / Lots of people at the Station

Asemalla on ollut viime päivinä melkoinen vilske, kun parina yönä alkuviikosta majoitusvahvuus oli kokonaiset 23 henkeä: osa nukkui jopa pihalla teltoissa kun sisälle ei mahtunut. Tutkijoita ja/tai harjoittelijoita saapui useiden suomalaisten lisäksi mm Japanista, Virosta ja Sloveniasta. Nyt on jo hieman rauhoittunut, ensimmäinen porukka poistui keskiviikkona 3.6. ja toinen tänään pe 5.6., joten nyt meitä on jäljellä "enään" 11 henkeä, joka on silti vielä huomattavan paljon normaalitilanteeseen verrattuna. Teuvokin poistui torstaina vapaille, joten luontopäiväkirjan päivittäminen jäi nyt vajaaksi viikoksi allekirjoittaneen vastuulle.



Kuvassa osa kansainvälistä tutkijajoukkoa kuvattuna tänään ennen lähtöään, ilmeisen tyytyväisiä olivat käyntiinsä siitä huolimatta, että kelit ovat olleet viime päivinä hieman koleita ja kuurosateisia.



Kirjosieppojen ja leppälintujen pesinnät ovat pöntöissä pääosin yhä munintavaiheessa. Tiaiset ovat sen sijaan haudonnan loppuvaiheessa lukuunottamatta jo mainittuja 2.6. kuoriutuneita talitiaisia, joita emo oli tämän päivän pönttökierroksella lämmittämässä (k). Eilen 4.6. Kuntasjoen pöntöillä käydessäni koskikara lenteli ja lauleli kauniisti joen varressa, harvoin sitä etelän ihmisenä sellaistakaan pääsee kuulemaan.


Ruokinnan jämillä käy yhä melko runsaasti lintuja, runsaimpia ovat vihervarpuset (k). Niillä on muutenkin ollut viime viikkoina alkukesän liikehdintää, ja suuria määriä on nähty laajasti eri puolilla Suomea.

Aleksi Mikola (tästä lähtien taas AM)

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?