Tuesday, June 02, 2015

Myyrämäärä / The amount of voles

Eilen sain myyränpyynnin päätökseen. Tulos ei ollut aivan kevätpyyntien ennätys, mutta osoitti myyräkannan olevan huipputasolla, kuten 4 vuotta sitten. Nyt ainakin 4 vuoden sykli toimi. Saalis oli 78 yksilöä (86 v. 2011), joista edelleenkin suurin osa metsämyyriä, mutta harmaakupeisia ja punamyyriä oli normaalia suurempi prosentti. En kuitenkaan laskenut niiden määriä. Metsäsopuleita oli 4, yksi peltomyyrä ja yksi lapinmyyräkin. Päästäisiä 2 yksilöä.

Koska ensimmäisenä vuorokautena tulos oli ennätyksellinen, voi päätellä, että ehkä eilisen aamuyöllinen vesisade hieman vaikutti toisen vuorokauden tulokseen. Vettä satoi melko runsaasti puolille päivin, minkä jälkeen heikommin ja jopa aurinko paisteli kuurojen välissä. Eilen lämpötila oli 5-10 astetta.

Tänään sen sijaan tuuli kovasti, lähes myrsky. Kuurojakin oli, mutta aamulla ja illalla aurinkoista. Lämpötila enimmillään alun toistakymmentä astetta.

Koivuissa on jo pienet lehdet, jotkut vielä hiirenkorvalla.

Eilen kävi sinitiainen ruokintapaikalla, ajoittain. Oili sen huomasi. Muutenkin paikalla oli vilskettä, koska oli kylmää ja sateista. Ruokinta on lopetettu, mutta maasta löytyy vielä siemeniä. Oili nakkasi vielä pari kourallista siemeniä sateen takia.

Ykkösen pohjoispuolelta löysin eilen koppelonmunan kuoret polulta. Ne olivat reilun kilometrin ed. paikasta ja luult. toisesta pesästä. Varmaankin kettu kulkee polkua pitkin. Tänään Aleksi osui riekonpesälle saman polun varrelta kuorilöytöjen väliltä. Pesässä oli yksitoista munaa ja myös koiras oli lähistöllä naaraan lisäksi.

Pönttölinnut ovat aloittaneet laajasti muninnan viime päivinä. Kirjosiepoilla oli yl. 1-5 munaa tänään. Talitiaisen poikaset olivat juuri kuoriutuneet kesäpolun pönttöalueella. Niitä oli 9, totesi myös Aleksi. TH

P.S. Aleksi ym. kuulivat helmipöllön puputtavan iltayöstä 1.6. jossain Pommituskukkulain itäpuolella, kun käppäilivät asemalle.

Labels: , , , , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?