Sunday, March 22, 2015

Kevään merkki / A mark of the spring

Toissa yönä pakastui, niin että aamulla oli asemalla vielä 13-14 astetta pakkasta. Päivällä aurinko lämmitti ilman 7 asteeseen päivän mittaan. Pohjoisenpuoleinen tuuli tuntui naamassa niin, että oli kolean tuntu koko päivän. Lumi kantoi hyvin.

Kevät kuitenkin etenee. Ennätysaikaiset karhunjäljet tulivat vastaan Peltoselässä eilen. Iso karhu oli tullut yöllä Venäjältä, tehnyt parin kilometrin lenkin ja palannut samasta paikasta rajan yli. Se oli käynyt muutamalla vanhalla poronraadolla, missä kuitenkaan ei ollut saanut juuri mitään syötävää. Yksi raato oli ennen tietämätön.

Muutaman sadan metrin päästä päästä löysin vielä vanhemmat jäljet. Ne tulivat myös Venäjältä ja oli tehty useita päiviä aikaisemmin, ehkä viikko sitten.

Puolenkymmentä hirveä näin puiston alueella, mm. tutun hirven kaksoisvasojen kanssa Pulkan maastossa. Paikoin ne ovat tehneet selvää jälkeä taimikossa.

Metsoja näin Petäjikkö-Pulkalla 5-6 yks. porukan. Kahden korpin tullessa niitä kohti, osa metsoista hyppäsi siivilleen ja ne lensivät korkealla kohti Nuorttia niin kauan kuin näin. Metso varoo korppia.

Vielä yhden metson näin ja riekon.

Tänään oli pakkasta saman verran kuin eilenkin, alamaissa ainakin kaksikymmentä astetta. Päivän mittaan alkoi pilvistyä ja illalla satoi lunta.

Käpysavotta saatiin päätökseen. Männynkäpyjä on vähänlaisesti, kuusenkäpyjä selvästi enemmän.
Käpylintuja onkin ollut koko talven joka lajia, mutta ei mitenkään paljon. Eniten on ollut isokäpylintuja. Käpytikkoja näkee vain vähän. TH




Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?