Thursday, January 29, 2015

Vaarassa / Danger on the hill

Lunta satoi eilisen päivän aikana lisää 11 cm. Aamulla aseman mittakepissä oli 61 cm ja Smearilla 65 cm. Lyhyellä lumilinjalla tänään lumen keskisyvyys oli 62 cm ja eilen pitkällä linjalla 45 cm. Mutta nyt siis voisi pitkälle linjalle laittaa siis kymmenisen senttiä lisää. Eli tunturissa on siis enemmän lunta kuin alamaissa.

Pakkasta oli tänään alun toistakymmentä astetta ja oli lähes tyyntä. Pilviverho oli ohut ja paikoin sinitaivastakin näkyi, mutta ei aurinkoa.

Kotovaarassa on tykkyä enemmän kuin ilm. koskaan aikaisemmin minun aikana eli siis reiluun 30 vuoteen. Smear-aseman poroaidalle oli kaatunut mänty ja vaarassa oli aika monta katkennutta puuta ja oksaa. Vaarassa on myös mittausasema, joka uhkaa jäädä lumen ja katkeavien puiden alle. Riekoille tykky on taas hyvä asia, sillä koivunoksat taipuvat alas lumen painosta ja riekot pääsevät silmuihin ja urpuihin käsiksi.

P.S. Tarmo kertoi viime jaksolla eli toista viikkoa sitten löytäneensä Kuntasjokiseudusta kaksi tapettua koppeloa ja yhden ukkometson jäännökset, joissa oli vain paljon höyheniä ja sulkia. Haukankin hän näki kaukaa vilahdukselta ja ilm. se oli kanahaukka. Koppelot olivat ilm. haukan työtä, mutta ukkometso saattoi olla kotkan juttu. Liekö se nuori kanahaukka, jonka olen nähnyt 3 kertaa, oli asialla vai onko niitä useampikin? TH



Labels: ,


Tuesday, January 27, 2015

Muristamailla ja tunturissa / On the fell and highland

 Aamulla oli hirvivaadin vasansa kanssa makuulla Rakitsan pohjoisrinteellä.

Värriötunturin eteläpuolen muristamailla oli tykkyä runsaasti, kuten muuallakin korkeilla mailla. Yhdestäkin männystä oli kolme isoa oksaa katkennut (k) ja katkenneita puita ja oksia näin päivän mittaan varmaan satoja.

Päivän mittaan sateli taas pientä hiukkasta, joka tarttuu puihin ja johon isompi lumi sitten tarttuu kiinni. Pakkasta oli nelisen astetta ja oli pilvistä, vaikka pilvet eivät paksuja olleetkaan. Tuuleskeli jonkin verran ja lumen syvyys on 50-55 cm.

Tykkymetsien elämä on hiljaista ja vähäistä. Mutta kyllä sieltä silti jotain löytyy. Metsoja löysin kolme kappaletta, yksinäisiä. Korppipari käväisi katsomassa kulkijaa. Urosriekko istahti lumimättäälle ja hiiripöllökin löytyi tykkymetsästä Kakkosen länsirinteeltä. Oli ne aamun hirvetkin tykkymetsässä.

Tunturissa oli kovasti poroja lähes koko Värriön tunturijonon matkalla. Riekkoja näin tunturikoivikossa 3 yks. parven.

Katsellessani muristoilta etelään, huomasin hakkuuaukean. Aikaisemmin sinne ei ole hakkuualuetta näkynyt. Ilmeisesti hakkuu on kuitenkin Tuntsan erämaa-alueen ulkopuolella. TH

P.S. "Urogallus" kyseli ennen joulua pyyn ja teeren levinneisyydestä. Huomasin ja vastasin vasta nyt "Riistaa"-sivulla.

Labels: , , , , ,


Monday, January 26, 2015

Itäpuolella / On the east-side



Matkalla Värriölle näin vain pari riekkoa.

Kävin sitten kelkalla itäpuolella. Pulkan rinteellä kaarteli maakotka ja lensi sitten Ylimmäisen Papuhaaran vartta alaspäin itään. Ilveskin näyttää liikkuneen viime päivinä, joten kotkalle saattaa olla raato jossain. Poromiehet näkyivät liikkuneen alueella.


Sauoivanmuristan pohjoisrinteellä lähti kiepeistä 5 teeren parvi. Kaksi ukkometsoa ja koppelon näin lisäksi. TH

Labels: , , , ,


Sunday, January 25, 2015

Valkopäätiainen / Azure Tit


Kävimme Kolarissa rukouskonferenssissa 23-25.1. Matkalla kävimme katsomassa Kurtakossa lintulaudalla käyvää valkopäätiaista. Se on ollut siellä jo pari kuukautta. Oli se vielä nytkin 23.1. Ruokinnalla kävi lisäksi sinitiaisia ja jopa pulu, ainakin yhdellä ruokintapaikalla.

Valkopäätiainen on nähty myös Sallan Niitselyksessä tammikuulla 2007 ja ilm. myös Kemijärvellä seur. vuoden helmikuulla. Muuten siitä on havaintoja Suomesta n. 40 yksilöstä Tiiran mukaan. Laji pesii keski-Venäjällä ja sieltä itään. TH

Labels:


Tuesday, January 20, 2015

Kuolan talvea / Winter in Kola

Kotimatkalla 15.1. näin Kemijokivarressa metson männynlatvassa ja hiiripöllön kuusenlatvassa. Lähellä Kemijärveä jo pimeässä juoksi hirvi tien yli auton edestä reilun 50 m päästä.

Kävimme vaimoni kanssa Venäjällä 16-20.1. Matkalla aamupäivällä ennen Sallaa Lakijängän kohdalla syöksyi kanahaukka teeren kimppuun. Ei selvinnyt miten kävi.

Venäjän puolella Kuolajärvellä sukelteli minkki joessa (k). Paikalla oli myös pari koskikaraa.

Alakurtin jälkeen vanhan rajan luona lensi lapinpöllö tien yli ja istahti mäntyyn. En ehtinyt saada kameraa esille, kun se jo jatkoi tiheän, lumisen metsän siimekseen. Miten se mahtuu lentämään noin tiheässä metsässä?

Montsegorskissa oli paljon tilhiä, koska pihlajanmarjoja oli vielä paljon. Laskin yhdestä parvesta n. 250 lintua (k), mutta paljon muitakin oli. Räkättirastaita näin 1-2, mutta taviokuurnia ei näkynyt. Zelenoborskissa on ollut kuulemma mustarastas.

Vanhahko kanahaukka yritti iskeä puluja, mutta ei ainakaan vielä onnistunut. Haukkoja on varmaan kaksi, arveli Alex. Kun iso puluparvi nousi korkeuksiin, niin siitä tiesi, että kanahaukka oli paikalla.

Kaupungin läpi virtaavan joen sulapaikassa oli sorsia. Sinisorsia laskin lopulle 40 yks. ja muista lajeista näin tukkasotkanaaraan ja nuoren urosuivelon (k).

Severonikelin kombinaatilla on erikoinen vierailija. Jo toista vuotta sitten siellä on kesällä nähty ja kuvattu ilves makaamassa lämpöputkien päällä. Nyt se oli nähty talvellakin, mutta ei tiedetty. oliko se sama. Metsien kissa on tullut ehkä rottia pyytämään tai ruoanjätteiden takia roskapöntöille.

Murmanskissa oli valtavasti marjoja pihlajissa. Venäjän kaupungeissahan on istutettu kovasti pihlajia. Mutta pihlajanmarjalintuja siellä ei juuri ollut. Yhden pienen tilhiparven näin.

Murmanskista jonkin matkaa etelään näin n. kymmenen yks. käpylintuparven.

Lentokoneita oli ilmassa päivällä ja illalla. Siis hävittäjiä. TH

Labels: , , , , , , , ,


Wednesday, January 14, 2015

Lumilinjahavainnot / Observations of the Long snow line

Pitkällä lumilinjalla oli lunta keskimäärin 40 cm. Eläinten jälkiä oli aika paljon. Erityisesti loppupäässä olivat jänikset juosseet kovasti. Hirvenjälkiäkin oli, mutta ei niin paljon kuin Sallan puolella.

Kaksi riekkoa näin Pommituskukkuloilla. Muita kanalintuja en nähnytkään enkä juuri muitakaan lintuja.

Lämpötila alennettiin eilen ja tänään lauhtuminen jatkui. Illalla oli -14 astetta. Aurinko silti näyttäytyi nousunsa aikaan ennen yhtätoista. TH

Labels: , ,


Tuesday, January 13, 2015

Porontappo / Killed reindeer

Pilvistyi ja etelätaivaan pilvet estivät aurinkoa näkymästä. Oli kuitenkin hyvin valoisaa, koska osa taivasta oli pilvetön. Asemalla oli kuitenkin 27 astetta pakkasta suurimman osan päivää. Vasta illalla lämpötila nousi -20 yläpuolelle, siis -17 asteen paikkeille ja alkoi tuulla.

Yli-Nuortin alinarvomittari näytti kuitenkin iltapäivällä vain -25 astetta. Enimmillään se oli käynyt -28 asteessa, vain. Mittari oli kuitenkin lumen peitossa ja se varmasti vaikutti. Tapaamani savukoskelainen poromies kertoi eilen olleen -42 astetta koko päivän Saijanojan kämpän mittarissa Tulppion seudulla. Tänään sielläkin oli vain -28. Papulammin kämpän mittari näytti samat.

Kiirunoita en enää nähnyt, mutta riekon (k) näin Saun kurujen muristamailla. Sekin käytti hyväkseen porojen kaivualuetta ruokailussaan.

Ilves oli ottanut syömäporon viime yönä muristalla (k). Vasa oli sortunut muutaman kymmenen metrin kamppailun jälkeen. Paikka oli vain vajaan 100 metriä siitä, missä kiirunat olivat lähimmillään. Syötyään se oli häipynyt Pulkan vitikoihin.

Raadon löysin maakotkan ja korppien avustamana. Vanha kotka lähti raadolta ja lensi itään korpin seuratessa turvallisen välimatkan päästä (k).

Hirviä pääsin nyt näkemään enemmänkin, eikä vain jälkiä, joita kyllä riitti. Petäjikkö-Pulkalla oli 4 laumassa. Yhdellä sarvensa pudottaneella uroksella oli "merkki" korvassa (k).

Raippavaaran kaakkoisrinteellä makoilivat emä ja vasa. Rajalta asemalle näin lisäksi 7 hirven tuoreet jäljet ja Pulkan-Saun-Papulammen maastoissa oli lisää jälkiä. Parina päivänä tein havainnot yli 20 hirvestä.

Teeriä oli n. 10 yks. parvi Sauoivanmuristan koillispuolella kiepeissä. Niitäpä se eilinen kanahaukka varmaan on metsästellytkin.

Papulammin kämpän luona ruokaili urospyy koivussa. Alueella oli riekon- ja jäniksenjälkiä, niin että haukalle ja kotkallekin riittää ravintoa.

Mutta missä ovat hiiripöllöt? Moneen päivään en ole nähnyt yhtäkään. Myöskään myyränjälkiä ei näy mitenkään paljon, kuten yleensä myyrätalvina. TH

Labels: , , , , , ,


Monday, January 12, 2015

Asemalta itään / In the east-side

Pakkanen pysytteli asemalla 23-25 asteessa. Itätuuli tyyntyi kokonaan. Kirkasta, aurinko paistoi tunnin pari, kunnes tuli kapea pilviverho eteen. Papulammin kämpän mittarissa oli -32 astetta.

Kiirunat olivat vielä Saumuristalla samalla alueella kuin eilen. Porot olivat hieman siirtyneet.

Hirvenjälkiä oli eri puolilla asemalta itään. Yhden porukan näinkin. Ylimmäisellä Papuhaaralla näkyi emä kaksoisvasoineen makaamassa hangessa.

Alempana Papuhaaran varrella nuori kanahaukka lähti puusta lentoon polanteen suuntaisesti. Mittasin kelkalla sen lentonopeudeksi 45-50 km tunnissa. Ehkäpä tämä on sama haukka, jonka näin Saun kuruilla syksyllä ja samanlaisen näin myös Haaskakummussa metsomailla joulukuulla.

Muista kanalinnuista näin kiepistä lähtevän pyyn ja samoin ukkoteeren Petäjikkö-Pulkan koillisrinteellä. Hauhonjängällä istuskeli kaksi metsoa männyissä molemmin puolin lanka-aitaa iltapäivällä.

Hirvasjoen eteläpuolella oli ilves tullut lanka-aidan läpi Suomen puolelle. Se oli siirtynyt Saun kuruille asti.

Taas lensi suihkukone Venäjän suunnasta luodetta kohti klo 11.58 ollessani Sauoivanmuristalla. Saman näköinen kuin edelliselläkin kerralla.
TH

Labels: , , , , , ,


Sunday, January 11, 2015

Aurinko näkyvissä / The sun

Pakkaspäivä. Aamulla oli -22 astetta, mutta iltapäivällä jo -25, asemalla. Mitä lie alamaissa?

Aurinko paistoi jo 2.5 tuntia, mutta eipä vielä lämmittänyt. Itätuuli tuntui tunturien laessa hyytävältä.

Metsot tuntuivan olevan aamulla kiepissä, koska niitä ei näkynyt. Yksi karkasi Haaskakummussa kiepistä. Iltapäivällä niitä jo näkyi puiden latvoissa. Onko niin, että kovalla pakkasella linnut ovat korkealla puussa hakomassa, koska siellä on lauhempaa? Näin yhden metton kuusenlatvassa, toisen männyssä lähistöllä, yhden hakomassa männynlatvassa, jossa männyssä metto on nähty jo ainakin viime talvena muutamaan kertaan. Näin Hirvasjoen itäpuolella. Näin länsipuolella




2 metsoa männynlatvassa (k) ja toisessa paikassa lähekkäisissä männyissä 3+1 lintua latvoissa. Näistä yksi lintu oli viime kesän poikanen, mikä oli ensimmäinen tänä talvena tapaamani. On siis ainakin yksi poikanen selvinnyt lumisateista ja muusta näilläkin seuduilla.

Kiirunoita näin 2 urosta Sauoivanmuristalla. Näin poroja siellä ja päätin tarkastaa, olisiko siellä näitä siipiveikkoja kaivualueella ja oli. Kiirunat löytävät syötävää porojen kaivualueilta tunturissa ja näin porot ovat niille tärkeitä avustajia.

Poroja oli siellä täällä Värriötunturista Sauoivan maastoihin. Muutaman korpin ja ketunjäljenkin näin, mutta niistä ei ollut enempää taikaa.

Aseman yli lensi aamulla pikkukäpylintu pohjoiseen. TH

Labels: , , ,


Saturday, January 10, 2015

Sarven pudotus / The falled horn

Toissapäivänä 8.1.15 tein lintulaskennan pitkän lumilinjan kautta. Sää oli aika pilvinen, pakkasta 5 asteen tienoilla. Sateli alijäähtynyttä vettä iltapäivällä.

Lintuja näin urpiainen n. 55 yks. parvi, teeri 3, hömötiainen 2, lapintiainen 1, talitiainen 1 ja pohjantikka 1.

Tänään oli jo kovempi pakkanen, parikymmentä astetta asemalla ja Yli-Nuortilla, siinä mielessä erikoista. Aurinko lähes näyttäytyi, kajo näkyi pilvien läpi.

Ukkometso lähti männystä Pitkänjängän eteläpuolella. (eilen samoilla seuduin 2 riekkoa) Käpytikka hakkasi käpyä lähistöllä kelon kyljessä. Pitkälläjängällä lensi n. 100 yks. urpiaisparvi. Asemalla laskin 8-9 lapintiaista ruokinnalla + hömö- ja talitintit ja kuukkelit.

Nuorttiaavan eteläpuolella oli hirvi pudottanut sarvensa polanteelle. Lähes metrilleen samaan paikkaan pudotti hirvi sarvensa myös muutama vuosi sitten ja Tapanikin on joskus löytänyt sieltä sarven. Harvinaisen myöhäinen pudotus tänään.

Hirviä oli alueella kaksi. Löysin sarvensa pudottaneen (k). Sillä oli seurana tappisarvinen. Tuoreita jälkiä näkyi muitakin Ainikuusikon alueella.

Niin, rajan partio oli nähnyt toissapäivänä kymmenkunta mettoa rajan varressa hakomassa vähän pohjoisempana. TH

Labels: , , , , , , , , , ,


Wednesday, January 07, 2015

Vuoden alkaessa / At the beginning of the year

Matkalla asemalle oli aika vähän havaintoja. Urpiaisia oli kuitenkin runsaasti. Savukosken-Sotatunturin välillä näin viisi parvea, joissa oli arviolta 100-200 yks. kussakin. Yhteismäärä n. 750.

Yhden pyyn ja teeren näin kanalintujen edustajina.

Tunturin lumilinjan molempien päiden liepeillä näin ukkometson. Toinen nousi puuhun, toinen vain möllötti männyn alla.

Vielä näin riekon Ykkösen rinteellä.

Sää oli pilvinen, pakkasta kymmenkunta astetta. Lunta lumilinjalla vajaat puoli metriä keskimäärin. TH




Labels: , , , ,


Tuesday, January 06, 2015

Vuodenvaihteessa Kemijärven seudulla / At the time of New Year on Kemijarvi region

Vuodenvaihteen vapailla seurasin luontoa Kemijärven-etelä-Sallan alueella. Joulun seudussa oli melko kovaa pakkasta, vajaa 30 astetta. Oli kuitenkin pilvihäkkärää, joka esti aurinkoa näyttäytymästä. Joulukuun loppupäivinä ja tammikuun alkupäivinä aurinkokin muutaman kerran näyttäytyi.

Kemijärvellä oli pihlajissa vielä ruokailijoita, tosin jo aika vähän. Taviokuurnia oli vielä kymmenkunta tammikuun alkupäivinä. Ne söivät jäisiä, maahan pudonneita pihlajanmarjoja (kuva auton valoissa). Puissakin vielä jonkin verran oli. Tilhiä oli vähän enemmän, pari-kolmekymmentä. Räkättirastaan näin pari kertaa. Toinen oli 6.1. vedenpoistoputken sulapaikalla keskustan tuntumassa. Muista pihlajanmarjoja syövistä linnuista oli punatulkkuja useita kymmeniä ja myös viherpeippoja.

Särkikankaalta löysin 27.12. kaksi vuorihemppoa (k)syömässä ilm. urpiaisten pudottamia koivunsiemeniä hangelta. Itä-Lapissa niitä on tavattu vain Kemijärveltä puolenkymmentä kertaa ja koko Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueelta ei koskaan sydäntalvella. Itsellenikin tämä oli elis, siis eka havainto. Kauaa ne eivät paikalla olleet enkä muuallakaan niitä sitten nähnyt.

Toinen harvinaisempi tapaus oli harmaapäätikka, jonka huomasin vaimoni kanssa Tohmossa lentävän tien yli 31.12.. Se pysähtyi lehtikuuseen katselemaan ja jatkoi sitten eteenpäin. Kuvaa en ehtinyt ottamaan, mutta selvästi näimme vihreän selän ja mahd. sillä oli punaista päälaessa, mikä on koiraan tuntomerkki. Sekin jäi ainoaksi havainnoksi, koska paikallisella ruokintapaikalla sitä ei oltu nähty. Mahdollisesti se käy ruokailemassa jossain kauempana.

Vähän aikaisemmin 26.12. näimme varpuspöllön (k) tien varrella kuusen latvassa Levärannan seudussa.

Muita havaintoja olivat seudulla kolme hirveä Muljunaavalla ja kettu köpötteli Kemijoen yli Tohmossa.

Etellä-Sallan suunnalla näin hiiripöllön Kuluveikon seudulla ja Morottajassa kävi kuusitiainen (k) ruokinnalla vanhassa kotipaikassani. Morottajan seudulla olen lajin nähnyt vain kerran, metsästysreissulla 1.10.1978. Ainakaan en muista muuta kertaa. Kemijärvellä näin niitä 3-4 Särkikankaalla 22.12. Samoilla paikoilla kuin aikaisemmin alkutalvesta.

Niin, puukiipijäparin näin Särkikankaalla 22.12. Aallon Pirkka näki pähkinänakkelin ja kuusitiaisen Kalkonniemessä lintulaskennassa 2.1. Pähkinänakkeli on nähty vähän aikaisemmin myös Kallaanvaarassa. Kuusitiaisen Pirkka näki myös keskustan lintulaskennassa. Niitä on tavattu Kemijärvellä kymmenkunta eri yksilöä syystalven aikana. TH





Labels: , , , , , , , , , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?