Friday, October 03, 2014

Tunturikiuruja ja sepelrastaita / Shore Larks and Ring Ouzels

Kävin uudemman reissun Värriö III:lla tunturikiurujen vuoksi. Nyt siellä oli 2 yks. Linnut nousivat lentoon laesta melko kaukaa ja häipyivät kaakon suuntaan. Sain niistä lentokuvia. Kohta niiden jälkeen tuli pulmusparvi 6 yks. pyörimään päälle. Tunturikiuruja en enää löytänyt.

Syväkurulla oli vielä jonkin verran marjoja pihlajissa ja myös rastaita, ei paljoa.

Kävelin sitten Pikku Saulle toiveissa, jos siellä olisi kiuruja. Vain yksi pulmunen löytyi. Tarkastin sitten kuruja, koska siellä on kuru, minkä olen nimennyt Pihlajakuruksi pihlajien paljouden takia. Siellä olikin elämää. Rastaita oli mukavasti ja pihlajissa vielä syötävää.

Kuulin sitten kivitaskumaista raksutusta ja arvelin sepelrastaan olevan kysymyksessä. Niin olikin, mutta niitä oli monta. Muiden rastaiden paettua parvi sepelrastaita ja joku punakylki oli jäänyt vielä kurun rinteen pihlajiin ym. Näin niitä sepeliä varmasti 3-4 ja arvioin määräksi 5. Saattoi olla enemmänkin, niin paljon kuului raksutusta ja näkyi pakenevia lintuja. Sain myös kaukaa otettuja kuvia. Kuvissa sepelrastaita.

Kurulla oli myös lapinharakka, taviokuurnia ja tilhiä. Räkätteja ja punakylkiä oli sepelrastaiden lisäksi, ehkä muitakin rastaita. Vielä on myös laulu- ja kulorastaita, mutta yleensä metsissä on jo hiljaista. Kolmosen yli lensi ilm. varpushaukka korkealla länteen.

Pari yksinäistä ukkomettoa näin, 6 yks. riekkoparvi oli Kolmosella, Rakitsan koillisrinteellä ukkometto karkasi männyn latvasta ja kohta kolme koppeloa maasta. Muutaman sadan metrin päässä Rakitsan ja aseman välissä istuskeli 5 ukkomettoa männyissä. Ne olivat ilmeisesti jo aloittaneet mäntysavotan.

Asemalla on aloitettu lintujen ruokinta. Auringonsiemeniä ei käytetä. Tiaisia on ollut toistakymmentä ja järripeiponkin näin siellä aamulla.

Viime yönä oli hieman pakkasella. Aamulla oli sumua, jota riitti koko päiväksi. Tunturinhuiput olivat suureksi osaksi vapaat, mutta laaksoissa häkkärää riitti. Muuten aurinko paistoi, oli tyyntä ja lämmintä viitisen astetta. TH




Labels: , , , , , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?