Wednesday, October 01, 2014

Menneiltä päiviltä / Observations of the early days

Perjantaina 26.9. näin parisenkymmentä järripeippoa, 1-2 peippoa ja pajusirkun Ainijärvellä. Kävin Värriö III:lla katsomassa, olisiko sinne tullut tunturikiuruja. Niitä ei näkynyt. Muutama sentti lunta maassa ja kova tuuli saattoivat vaikuttaa jollain tavalla asiaan.

Kuutsjärven kurussa pihlajanmarjat alkavat olla vähissä 26.9. Linnut ovat syöneet ja monet jo lähteneet.

27.9. näin Kemijärvellä Taiteilijaniemessä taigauunilinnun. Huomasin sen autosta, kun se vaihtoi puuta. Pysäytettyäni auton kuulin linnun ääntelevänkin muutaman kerran. Sain siitä vielä jonkinlaisen tunnistuskuvankin, joka ohessa. Ainakaan toistaiseksi ei Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueella ole muita taigauunilintuja tavattu tänä syksynä kuin tämä ja Kuutsjärvellä tapaamani.  Muuten Suomessa on niitä tavattu aika lailla normaali määrä.

Särkikankaalla tapasin myös parin tiltaltteja. Joutsenia laskin 730 yks. ja pari päivää myöhemmin Jukka Jokimäki sai Kemijärvellä lepäilevien joutsenten määräksi n. 2000 yks.

Lunta oli Kemijärven seudulla satanut 20-30 senttiä, jopa enemmänkin. Kuusamossa oli laskettu jossain päin jopa 40 cm. Muutamia lumikasoja lukuunottamatta lumet häipyivät ainakin kemijärveltä ja Värriön alueelta muutamassa päivässä. TH

Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?