Sunday, June 22, 2014

Vaihteeksi aurinkoisessa säässä / In the sunshine, for the sake of variety

Yön yli mentiin aika aurinkoisessa kelissä. Lämpötila pysytteli aseman seudussa pari-kolme astetta plussalla yöllä. Vaikka lämpötila päivällä jäi 10-11 asteeseen, sain käydä lintulaskennan hyvässä säässä.

Linnut lauloivat aamulla hyvin. Pajulintuja on paljon ja myös rastaita. Järripeippoja ja ehkä käkiäkin on vähän normaalia vähemmän. Mitään erikoisia lajeja ei tullut vastaan.

Kulorastas varoitteli Kakkosen koillisrinteellä kovasti kuuden maissa. Paikalla oli hiiripöllö kuusessa. Rastas oli niin vihainen pöllölle (eikä varmasti aivan aiheetta), että hyökkäili koko ajan sen kimppuun. Lopulta pöllö katsoi viisaimmaksi lähteä.

Kakkosen laessa pakeni niittykirvinen pesästä. Sillä oli 5-6 poikasta mättään suojassa. Poikaset olivat jo usean päivän ikäisiä ja selvinneet takatalvesta.

Aleksi tapasi koppelopoikueen Kotovaarassa Smear-polun varrella. Pieniä poikasia oli ainakin kuusi. Toivottavasti ne saavat tarpeeksi syötävää näin kylmänä aikana. Ainakin sääskiä oli metsässä jo haitaksi asti. Kimalaisia lenteli tänään ja jo eilen lumisessa maastossa. TH, kuvat TH, AM (Aleksin koppelokuva otettu pokkarilla)



Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?