Wednesday, June 18, 2014

Kiirettä ja talvikelejä / Busy days and wintery conditions

Viime aikoina on ollut sen verran puuhaa, että ei ole riittänyt virtaa kirjoitella tänne, eli nyt päivitystä hieman myöhässä. Maanantaina 16.6. alkoi iltapäivällä sataa lunta, aluksi tilanne näytti oheisen kuvan kaltaiselta.








Lumisade kuitenkin jatkui koko illan ja osan yöstä, ja seuraavana aamuna eli tiistaina 17.6. tilanne näytti jo tältä. Sade oli loppunut yön aikana ja taivas osin kirkastunut. Lumesta huolimatta oli kesätyöläisten ohjelmassa pitkä päivä kaasumittauksia rajalla, lintupuolelta havaintoja työn ohessa mittausalueella pyörineet koppelo ja alueella rummutellut palokärki.  Illalla asemalle palatessa oli kaikki lumi jo tiessään, ja saunassa käydessä kuulin pihassa laulelevan virtavästäräkin, mutta en nähnyt lintua. Kyseessä on ehkä toinen Teuvon Kuntasjoella näkemistä linnuista.

Keskiviikkona 18.6. heräsin muutaman tunnin unien jälkeen jo heti vuorokauden vaihduttua, ja suuntasin askelet kohti Tuntsajoen vartta Värriö nelosen itäpuolella, jossa sijaitsee vakiolinjan 530 "Värriö" aloituspiste. Kyseessä on siis pesimälinnuston linjalaskenta, joita koordinoi Luonnontieteellinen keskusmuseo. Matkalla linjalle näkyi pari pyytä ja metso. Linjalla ei kovin ihmeellisiä, havainnot on vielä naputtelematta niin ei ole sanoa lukuja yleisistä lajeista, mukavampia ainakin pohjantikkanaaras, lapintiainen, ampuhaukkapari ja isolepinkäinen sekä mustaviklo. Kuvia ei tullut, kun ei ollut kunnon kamera mukana. Lähtiessäni kävelemään takaisin asemalle näin uudestaan pohjantikkanaaraan, ja samassa alkoi kuulua poikasten kerjuuääntä. Pesä löytyi pystyyn kuolleesta kuusesta. Pokkarikuvassa näkyy pesäpuu, jossa ylhäällä itse tikka ja alhaalla samassa puussa näkyy pesäkolo. Viime vuonna laskin tämän saman linjan linjalaskentaretken yhteydessä, ja kuulin silloin linjalla neljä sinipyrstöä. Eipä näkynyt tänä vuonna yhtäkään, tosin niitä on muutenkin tänä vuonna vähemmän.

19.6. Oli taas itselläni pitkä päivä mittauksia joiden lomassa kuulin sinipyrstön ja näin pohjansirkun, mutta Teuvo kertoo päivästä tarkemmin uudessa tekstissä. AM

 

Labels: , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?