Thursday, September 19, 2013

Jyrsijöitä puistossa / Rodents in the park

Eilisen kaltainen ilma, mutta aurinkoa näkyi vähemmän. Lämpötila samoilla lukemilla. Täydenkuun aika.

Lintuhavaintoja tuli mm. peiposta, järripeiposta, puukiipijästä, punarinnasta ja koppelonkin näin Kuntasjokivarressa. Lähti kuusesta. Niittykirvisiä kuului muuttavan pitkin päivää. Sinipyrstöä ei enää näkynyt eikä kuulunut.

Orava jemmaili aamulla sieniä männyn oksille aseman törmällä. Iltasella se taas söi männynkäpyjä ja vei aina jonkin kävyn jemmaankin maahan. Siis, maasta ruoka varastoidaan puihin ja puista ruoka varastoidaan maahan.

Tarkastin myyränpyydykset. Ne ovat kaksi vuorokautta pyytämässä ja välillä tarkastetaan. Saalista oli nyt yhden yön jälkeen 14 myyrää ja kaksi päästäistä. Myyrät olivat suurin piirtein puoliksi metsä- ja punamyyriä. Yksi peltomyyräkin oli. Kaksi nuorta myyrää oli, joten tuntuvat lisääntyvän loppukesällä. Yllättävästi ollaan lisännytty viime kevään nollatuloksesta. Hyvä kesä ja vähän petoja, kai siinä syitä tulokseen.

Illalla näin vielä jäniksen Kuutsjärven eteläpuolella. Se lähti kuusen alta pakoon ja pinkoi ylös törmän päälle ja hävisi. Arka. TH




Labels: , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?