Tuesday, June 25, 2013

Taas hellettä / Heat again

Viikon aikana on ollut ajoittain viileätä, mutta ei kylmää. Kesä näyttää hyvältä kanalintujen suhteen, mutta marjat ovat menneet ainakin osasta Itä-Lappia aikaisempien sateitten ja hallan takia. Mutta jonkin verran ainakin hillaa tulee, Puolivälinjängällä oli jo raakileita, enemmän kuin viime vuonna. Ja pieni osa hillaa vielä kuulemma kukkii.

Tänään oli taas hellettä. Mittarit näyttivät jopa tunturissa 27 astetta. Tummia pilviä tuli kuitenkin iltapäivän taivaalle ja illalla jyräytti ukkonenkin pari kertaa. Satoi sitten hieman.

Työmatkalla loppumatkasta näin tiellä kaksi kanalintupoikuetta. Koppelolla ja teerellä (k) oli molemmilla ainakin 3 poikasta, luult. enemmän. Pikkusirkkuja lauloi Lattunan ja Lipakan välillä taas 5 yks. Kaksi niistä lauloi kuitenkin eri paikoissa kuin edellisellä kuuntelukerralla, joten on niitä siellä ainakin 7 koirasta.

Etelä-Sallan-Kemijärven seudulla lintujen laulu on jo vähentynyt, mutta täällä niitä laulaa vielä lähes entiseen tahtiin. Käki, laulurastas, punakylki ja leppälintu kuuluvat vielä. Tosin rastaanpoikasia näkee paljon maastossa. Niitä on ollut jo viikko sitten. Tänään oli myös hömötinttipoikue Pitkänjängän eteläpuolella. TH

Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?