Tuesday, January 29, 2013

Haaskakummussa ja haaskoilla / Carrions

Eilen oli työmatkalla aika vähän havaintoja. Punatulkkuja näin muutamassa kohtaa, 4 pikkukäpylinnun parven lähellä Savukoskea + 50-60 urpiaisen parven. Teeriä näkyi alle kymmenen. Myös yksi orava naposteli käpyjä kuusessa. Niin, ja postinjakaja näki kaksi hirveä Kyörtesselässä.



Pakkasta oli parikymmentä astetta, mutta pilvistä kuitenkin.

Tänään tutkin Tuntsajokiseutuja. Pakkanen oli aamulla 8 astetta, mutta putosi päivän aikana pikkuhiljaa pariin asteeseen. Lunta satoi yöllä puolenkymmentä senttiä ja iltapäivällä hieman lisää. Aika tyyntä ja pilvistä oli.

Ahma oli liikkunut alueella. Joen itäpuolella makasi viikon vanha raato, korpit ilmaisivat. Länsi-lounaispuolella oli tuoreempaa tavaraa. Kuusen latvassa istuva vanha maakotka ilmaisi viime yönä tapetun vaatimen, jolla oli radiolähetin. Kilometrin päässä oli edellisöinen tapaus, vaadin sekin, kuten kaikki. Raatoja ei oltu juuri syöty, mitä nyt kotkat vähän. Kotkia oli muuten kaksi.

Töitä oli teettänyt ahmalla viimeöinen vaatimen tappaminen. Liekö jättänyt eloon, koska raato oli vielä lämmin, mutta jälkien päällä lunta.

Metsoja näin yhden Haaskakummussa, kaksi Vedenjakajalla. Riekkoja laskin kaikkiaan kolme. Lisäksi muutama pieni urpiaisparvi, siinäpä maastossa havaitut linnut. TH

Labels: , , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?