Thursday, October 04, 2012

Vieras Venäjältä? / A guest from Russia?

Automatkalla näin n. 400 yks. tilhiparven Kaakkurivaarassa. Lisäksi näin yhden teeren ja Kakkisessa kaksi närheä.

Ainijärvellä huomasin pulun pihapiirin tiellä klo 10.55. Lintu oli punaruskea, jollaisia en ole Itä-Lapissa nähnyt. Todennäköisesti lintu on Venäjältä, missä sen värisiä puluja kyllä on näkynyt.

Mutta vertailin lintua toisen samanlaisen kanssa, jonka näin vartion pihalla 5.10.2007. Lintu on lähes täysin samannäköinen. Näyttää siltä, että kysymyksessä on sama lintu, muutamassa vuodessa höyhenpuku on vain hieman kaunistunut iän myötä. Ajankohta on lähes päivälleen sama ja käyttäytyminen samanlaista. Mistähän kaupunkilinnun vaelluskäyttäytymisestä siinä tapauksessa olisi kyse? Voi olla, että lintu on käynyt täällä muinakin vuosina, mutta en ole ollut sitä havaitsemassa.

Parin tunnin päästä en pulua enää nähnyt.

Ohessa kuva kyyhkystä (al.) ja vertailuksi kuva vuodelta 2007 (yl.).

Ainijärvellä uiskenteli naarasalli ja pihapiirissä kuulin pajusirkun, punatulkun ja peipon.

Kävelymatkalla asemalle tapasin pyrstötiaisparven (kuvassa 4 yks.) Värriöojan maastossa. 7 virkeää sirkuttajaa matkasi melko vauhdikkaasti länsiluoteeseen. Muita havaintoja olivat 2 koppeloa, 2 teertä ja 2 puukiipijää, kaikki erikseen. Rastaita on edelleen 4 lajia paikalla. Tarmo näki Ainijärven reissulla myös pyyparven.

30.9. oli karhu kaatunut ja kuollut Kuivahaaranselässä. Se oli n. 100 kilon luokkaa. Parin suden jäljet oli nähty Vedenjakajalla.

Lämpötila oli tänään vajaa 10 astetta ja oli tyyntä. Iltapäivällä ja illalla satoi vettä. Muutama päivä sitten oli tullut lunta maa valkeaksi.

Labels: , , , , , , , , , , , ,


Comments:
Muutama vuosi sitten (mahtoiko olla 2006?)talvella ystäväni Wilma ruokki puolikesyä pulua kotitalonsa liiterissä Pyhäjärven kylän ja Pelkosennimen puolivälissä. Keväällä tai kevättalvella pulu sitten hävisi eikä liene sen jälkeen näkynyt. Mahtoikohan olla sama lintu tai samaa lajia?


 
Varmaan samaa lajia, mutta mikä oli Wilman pulun väri? Venäjälläkin ruokitaan puluja kaupungeissa, joten kyllä tämäkin on voinut saada leivänmuruja tms. sielläkin. Nyt vaan mulla ei ollut mitään tarjota.
 
En muista pulun väriä ja mahdoinko nähdäkään tarkasti, kun taisi olla kaamos syvimmillään silloin.
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?