Saturday, July 28, 2012

Pönttöjä tarkastamassa / Checking the bird boxes

Riekkopoikue oli polun varrella Ykkösen pohjoispuolella aamupäivällä. Poikasia näin 4-5 kappaletta lennossa ja naaraan huomasin kyyristyneenä maassa. Se ei yrittänytkään näytellä siipirikkoa, vaan poikasten alettua naukumaan hyppäsi äkkiä siivilleen ja lensi jonnekin poikasten suuntaan.

Suurkovanselän kohdalla taas teeripoikue oli ylittämässä tietä. Siinä näin 4 poikasta ja naaraan. Lomperovaarassa oli kaksi naarasteertä tien varrella.

Kemihaaralla oli kahdessa pöntössä talitiaisella munia ja poikasia. Ainijärvellä ampumaradan pönttöön oli ilmaantunut talitintti hautomaan 8 munaa. Sen aikaisempi pesintä oli tuhoutunut viereisessä pöntössä.

Harjun pöntöistä oli poikaset lähteneet. Kahdessa oli kirjosiepolla 4 poikasta ja toisessa oli yksi jäänyt kuolleena pönttöön. Nämä olivat niitä harvoja kirjosieponpesiä tänä vuonna, joista poikaset pääsivät lentoon.

Ainijärven itäpäässä huomasin naarashirven rantavedessä. Se oli ruokailemassa tai juomassa. Hirvi oli muutaman kymmenen metrin päässä veteen alkukesällä kuolleesta hirvestä, jota näin merikotkan silloin syövän.

Ainijärvessä oli 3 mustalintua. Kaksi oli naarasta ja yksi koiras. Tuulihaukkoja näin päivän kuluessa 4 yksilöä. Tarkastin Isonselän pesäpaikat, mutta ne olivat tyhjiä.

Tapasin erään Kemi-Sompion poromiehen, joka kertoi samanlaisia kanalintuhavaintoja kuin meilläkin. Poikueita on näkynyt aika hyvin, mutta ne ovat olleet melko pieniä. Hillatilanne näyttää heikolta. TH

Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?