Thursday, June 28, 2012

Sääsket eivät haitanneet / No mosquitos

Yli vuorokauden jatkunut vesisade muuttui lumisateeksi viime yön aikana. Lunta tuli aamulla, muuttuen rännäksi ja lopulta vesisateeksi, jatkuen iltaan asti. Tuuli edelleen pohjoisesta. Lämpötila nousi päivän mittaan kolmeen asteeseen, oltuaan aamulla hieman nollan yläpuolella. Tällaista sattuu joskus tähän aikaan, näin ilmaston lämpenemisen aikaankin.

Laulurastaan poikaset piippasivat Kuutsjärven lounaispuolella, paljasten siten pesän. Nälkä kai oli tullut, eikä emot löytäneet tarpeeksi ruokaa maastosta. Pajulintu sen sijaan oli kerännyt nokan täyteen hyönteisiä ja toukkia vähän kauempana. Ilmeisesti sillä oli pesä ja poikaset sammalikossa. Hyönteiset olivat kyllä vähissä. Rysissä ei monta hyönteistä ollut, eikä sääskistä ollut haittaa.

Linnut kuitenkin laulelivat, jopa lumisateessa. Rastaat, rautiainen, peukaloinen, pajulintu... Kesätien pönttöalueella oli taas pesiä tuhottu. Kärppä on näköjään tuhonnut siellä jo kaikki pesinnät ja monta myös muualla. TH

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?