Thursday, May 31, 2012

Sinipyrstö Pirunkurulla / Bluetail on Pirunkuru

Pirunkurulta (Jyppyrävaara) löytyi aamupäivällä sinipyrstö. Se vaikutti harmaammalta kuin Pulkkatunturin lintu, mutta sinistä siinäkin oli muuallakin kuin pyrstössä. Sää oli pilvinen, ehkä se vaikutti asiaan. Sain kuitenkin kuvia, vaikkakin kaukaa. Tämä oli ilmeisesti ja ainakin kolmas sinipyrstö tälle keväälle. Joskus 90-luvun alussa puistossa havaittiin myös kolme sinipyrstöä, mutta silloin linnut olivat 2-kv (2-keväisiä) lintuja.

Kävin riistakameroilla ja tarkastin saman tien Kynsikurun, missä on pari kertaa ollut sinipyrstöjä, mutta nyt en löytänyt. Pari koppeloa ja pyytä tuli vastaan.

Ilma oli eilisen kaltainen, mutta rakeita ei satanut. TH

Wednesday, May 30, 2012

Tunturissa / On the fell

Kylmä sää jatkui. Rakeita tuli useaan otteeseen ja väliin paistoi aurinko. Tuuli luoteesta.

Kävin mm. Värriö IV:lla asti (k) etsimässä keräkurmitsoja. Kurmitsa on meidän fenologia- ja muutenkin seurantalaji, joten siitä tarvitaan tietoa, nyt muuttohavaintoja. Vasta neloselta löysin kiikaroimalla näitä tunturikahlaajia, niitä oli 6 yks. parvessa + 2 yks. vajaan sadan metrin päässä niistä. Ilmeisesti naaraita oli hieman enemmän kuin koiraita. Naaraat ovat värikkäämpiä (kuvat).

Syväkurun yli lensi suopöllö idästä länteen puolenpäivän maissa. Niin kauan kuin saatoin nähdä, se vain lensi. Kolmosella oli 3 urosteertä paljakalla, kiirunabiotoopilla. Ne varmaankin söivät marjoja, joita tunturissa vielä oli. Riekkoja näin pariskunnan Syväkurun maisemissa, samoin yksinäisen pyyn. Tuulihaukkakoiras ja korpinpojat olivat edelleen paikalla.

Iltasaunalla näin lapinmyyrän aivan vesirajassa. Joku on niistäkin jäänyt pitämään polkuja kunnossa. TH

Tuesday, May 29, 2012

Myyrämäärä / The amount of voles

Kylmä sää jatkuu. Tänään satoi lunta ja rakeita niin, että maa oli valkoisena. Aurinko kuitenkin sulatti lumet. Lämpötila oli korkeimmillaan kuudessa asteessa.

Sain myyränpyynnin päätökseen. Kaikkiaan tuli 11 myyrää ja 2 metsäsopulia. Myyristä 6 oli harmaakuvemyyrää ja 5 metsämyyrää. Siis, harmaakuvemyyrät ja metsäsopulit ovat jollain lailla säilyttäneet kantansa, eihän niitä huippuaikaankaan ollut saaliissa kovin paljoa, toki enemmän. Viime keväänä myyriä oli n. 85 kpl. Mutta metsämyyrät ovat romahtaneet ja punamyyriä ei ole lainkaan. Peltomyyriä ei myöskään ole saaliissa, niitä ei yleensäkään ole monta. Lapinmyyriä ei ruukaa tulla juuri koskaan, mutta ei niitä myöskään näe maastossa, kuten viime vuonna. Kaikkiaan nyt on myyrien taso huonon myyrävuoden luokkaa, mutta vielä huonompiakin vuosia on ollut.

Iltapäivällä satuin tilhien pesänrakennukselle Ykkösen pohjoispuolella. Naarastilhi rakensi pesää kuusen oksalle 4 m korkeuteen ja koiras seuraili tilannetta sivusta. Samassa puussa on muuten ollut tilhen pesä 90-luvulla. Silloin se oli latvassa 8-9 m korkeudella. TH

P.S. Näin myös hirven aamupäivällä väliaidan varressa Jyppyrävaaran luona.

Labels: ,


Monday, May 28, 2012

Viileätä ilmaa Jäämereltä / Cool air from Arctic Ocean

Luoteistuuli toi viileätä ilmaa ja lämpötila jäi kymmenen asteen paikkeille, vaikka aurinko paistoi suurimman osan päivää. Illalla tuli joku lumihiutalekin.

Myyränpyynti jatkuu huomiseen, mutta ensimmäinen päivä osoitti jo, että kanta on romahtanut. Saalis oli vain kymmenkunta myyrää. Harmaakuvemyyrä näyttää selvinneen parhaiten.

Kävin myös tarkastamassa sinipyrstön reviirin Pulkalla. Vanha koiras oli paikalla laulellen silloin tällöin. Naaraasta ei ollut merkkejä, joten ilm. pesää ei ole rakennettu. Sinipyrstön naapurina lauleli mm. peippokoiras, jonka olemista erämaassa tunturikurulla voidaan pitää erikoisena. Yleensähän täällä pohjoisessa peipot asuvat ihmisasutuksen läheisyydessä. Naapureita olivat myös kirjosieppo ja järripeippo, joiden koiraista kuvat.

2-kv-sinipyrstö on voinut vaihtaa maisemia, koska siitä en havainnut merkkiäkään tänään.

Kuulin, että etelä-Sallassa Paloperällä kärpät tuhoavat telkän pesintöjä. 12 tiedossa olevasta pesinnästä uutuissa oli enää vain neljä toimivaa. 3 telkkänaarasta oli tapettu uuttuihin ja osa syöty ja viidessä uutussa oli rikkinäisiä munia. Oli myös merkkejä nimenomaan kärpän syyllisyydestä tekoihin.

Myyräkanta on sielläkin romahtanut, joten pikkupedot etsivät muuta syötävää. Jatkossa jää nähtäväksi, miten käy aseman pikkulinnunpöntöille ja miten pärjäävät esim. kanalinnunpojat.

Koivut olivat tänään jo hiirenkorvalla ja eilen illalla Kuutsjärvi oli kokonaan vapaa, vaikka päivällä jäätä vielä oli. TH

Labels: , , , , , ,


Sunday, May 27, 2012

Myyränpyynnin alkaessa / Beginning to catch voles

Viritin tänään myyränloukut (147 kpl) pyyntiin. Kohta nähdään, mikä on myyrätilanne. Veikkaan, että kanta on pahasti romahtanut talven aikana. Näin silti tänään yhden myyränkin vilahtavan Pirunkurun pohjalla. Vähän aikaisemmin näin hirven uimasilla kurun lammella.

Kärppä meni asemarakennuksen alle aamulla seitsemän aikaan. Sain siitä kuvan. Poistuvan en sen nähnyt.

Kuntasjoen pönttöalueella lauloi sinipyrstö puoli kahdentoista aikaan. Se veti vain muutaman säkeen. Puoli kahden aikaan kuulin sen taas samalla paikalla. Näinkin sen sitten jokivarressa, kun se lensi ohi ja pysähtyi oksalle vähäksi aikaa. Sain siitä kuvan, jossa ei näy renkaita. Luultavasti lintu on sama kuin minkä näin eilen Kuutsjärvellä. Siellä en ole kuullut sen laulua enää.

Päivä oli lämmin ja tuulinen. Lämpöä oli mittarissa 18 astetta. Kuutsjärvessä oli vielä vähän jäätä ja luntakin jossain pohjoisrinteen siimeksessä. TH

Labels: , ,


Saturday, May 26, 2012

Kuutsjärven kevättä / In the spring-time on Kuutsjarvi

Aamupäivällä tavipari ajeli toisiaan Kuutsjärvellä. Syy selvisi vähän myöhemmin, kun metsästä lähti naarastavi lentoon. Taistelu oli siis naaraasta.

Saunan puupinon luona pyöriskeli kärppä. Sitten näin myös toisen kärpän. Jompi kumpi sai sammakon rannasta ja vei sen halkopinoon, sammakoita olikin ranta täynnä.

Toinen kärpistä jäi ilmeisesti halkopinoon, koska näin sitten vain yhden, joka lähti metsään, nousten kuuseenkin. Onkohan niillä pesä, aloin tuumailla, mutta asia ei selvinnyt. Myöhemmin toinen kärppä kiipesi halkopinon luona olevaan kuuseen. Kuusessa oli oravanpesä n. viiden metrin korkeudella ja kärppä jäi sinne.

Kärppiä seuraillessani kuulin ikään kuin sinipyrstön laulua. Jonkin aikaa kuulosteltuani erotinkin lintukonsertin seasta sinipyrstön viserrystä. Löysin lopulta linnun lammen eteläpuolen kuusikosta. Se oli, kuten arvelinkin, 2-kv koiras. Linnulla ei ollut renkaita. Sinipyrstö lauloi jonkin aikaa ennen puoltapäivää, mutta myöhemmin en sitä enää kuullut.

Iltapäivällä käväisin Pirunkurulla ja löysin korpinpesän kalliosta. Sitä olimmekin jo Tarmon kanssa epäilleet. Korpilla oli ainakin kaksi isoa poikasta. Nyt on siis jo kolme korpin kalliopesintää tiedossa puiston alueella.

Löysin vielä urpiaisen pesän Kuutsjärven kurun kuusesta. Pesä oli 4 m korkeudella ja emo oli hautomassa.

Käpylintuja on alkanut näkyä enemmän viime aikoina. Niitä näkee tai kuulee päivittäin. Tänään aseman luona oli muutama iso- ja pikkukäpylintu. Kirjosiipiä ei ole kuulunut. TH

P.S. Korvasieniä näkyi polun varrella päivällä ja illalla näin kaksi koppeloa aseman pihalla.

Labels: , , , , , ,


Friday, May 25, 2012

Pääskyt tulivat / Swallows became

Aamun työmatkalla näkyi muutamia koppeloita ja yksi jänis. Ainijärvellä näin pihalla räystäspääskyn ja harmaasiepon ja itse järvellä 6 pilkkasiipeä ja kymmenkunta mustalintua sekä kaksi tukkakoskeloa.

Loitsalla oli vähän lintuja, mutta mustavikloja kuitenkin muutama, siis tämän kevään ensihavainnot. Hirvivaatimen vasoineen tapasin vähän kauempana. Ne olivat syömässä suonlaidan pajua. Vaadin oli vähän erikoisen näköinen edestäpäin, ilmeeltään.

Rikastamonlammella ui kolme vesipääskyä ja lennossa näin haarapääskyn. Lammella oli enempi elämää kuin Loitsalla, sotkia, sorsia, pari kurkea ym.

Pöntöissä oli jo leppälinnulla 3 munaa ja talitintillä 4 Kemihaaralla, Ainiharjulla tintillä 2 munaa. TH

Labels: , , , , , , , ,


Saturday, May 19, 2012

Amerikanvieras / A guest from America

Perjantaina 18.5. oli lämmin päivä. Aurinko paistoi ja lämmintä oli ainakin lähellä kahtakymmentä astetta. Teepaitasillaan saatoin tarkastaa pönttöjä Ainijärvellä ja Kemihaarassa. Kemihaarassa oli jo kolme pesää valmiit, mutta munia ei ollut.

Ainijärvellä kuulin kevään ensimmäisen käen kukunnan ja sammakot olivat jo kevätleikeissään. Järvessä oli vielä jäät.

Kyörteslammella  näin rantasipin ja tyllejä joutsenten seurana. Loitsalta löytyi 25 yks. parvi mustalintuja ja Rikastamonlammelta jouhisorsapari. Pykäläisessä paineli minkki tien yli.

Pelkosenniemellä sain autoon puhelun Aallon Pirkalta. Hän oli juuri löytänyt amerikanhaapanakoiraan Kemijärveltä ja se oli kaukoputkessa.
Reilun puolen tunnin päästä iltaseitsemän aikoihin olin minäkin paikalla, ja siellähän se amerikanvieras oli haapanoiden seassa Pirkan kaukoputken kuvassa. Itse asiassa se oli varannut tavallisen haapananaaraan itselleen ja piti siitä tiukkaa huolta. Linnut olivat vain erittäin kaukana, lähes puolen kilometrin päässä ja valokuvan saaminen oli vaikeata. Jollain lailla onnistuin kuitenkin.

Ilma oli muuten muuttunut huomattavan kylmäksi tunnissa parissa ja lämmintä oli enää vain kymmenkunta astetta ja tuuli kylmästi.

Pirkka sai mielestään riittävät tunnistuskuvat ja lähti. Minä jäin vielä yrittämään telejatkeen kanssa parempia kuvia. Kaiken kaikkiaan oltuani vajaan tunnin paikalla amerikanhaapana ja tavallinen haapanakoiras alkoivat uhkailla toisilleen ja silloin naarashaapana hyppäsi lentoon. Koiraat seurasivat perässä ja jonkin aikaa kolmikko kierteli ilmassa käyden lähempänä minua. Amerikanhaapana äänteli koko ajan, vaikka en sitä kuullut, koska se oli niin kaukana tuulen alla. Kuvista kuitenkin näkyy, että sillä on nokka auki.

Sitten linnut häipyivät jonnekin takaviistoon, eikä paikalla enää näkynyt kuin tavallisia haapanoita. Myöskään seuraavana päivänä ei amerikanlintua näkynyt. Minä kävin veneellä alueella, mutta kova tuuli keskeytti matkan. Myös veden pinta nousi niin nopeasti tulvaveden valuessa alueelle, että lintujen ruokailualueet jäivät veden alle ja haapanat häipyivät paikalta.

Amerikanhaapanakoiraan päässä on vihreätä ja harmaata euroopanhaapanan punaruskean sijaan. Lisäksi amerikanserkun rinta, kyljet ja osa selkää ovat punertavat, kun taas eurooppalaisella punertavaa on vain pieni alue rinnassa. Kuvissa on molemmat lajit vertailtavaksi, vaikkakin kaukaa kuvattuina eikä värit kovin hyvin näkyvissä. Muuten, lentokuvissa tavallisen haapanakoiraan siivillä ei ole valkeata laikkua, niin kuin pitäisi olla ja kuten amerikkalaisella on. Ehkä se ei ole vielä täysi-ikäinen ja värit vielä kehitysvaiheessa.

Kemijärvi on ollut viime aikoina todella hyvä vesilintualue, koska vesi on ollut alhaalla ja lietteillä on ollut hyvä ruokailla. Monet ohikulkeneet harvinaisuudet ovat pysähtyneet ruokailemaan. Etupäässä Pirkka on poiminut kaukoputkellaan monia mielenkiintoisia lajeja, kuten lyhytnokkahanhia, tundrahanhia, kanadanhanhen, ristisorsan, mustapyrstökuirin, lapasotkan ja ruskosuohaukan. Lisäksi aikaisemmin luontopäiväkirjassa kerroimme jo Kyllin Tarmon näkemästä jalohaikarasta. Niin, ja mitä vielä alueella on ollut, joista ei ole havaintoa. Tuskin kaikki ovat tässä.

Minä löysin seuraavana päivänä lapasotkaparin, jota en ole nähnyt varmaan pariin kymmeneen vuoteen. Lisäksi Pirkan neuvojen perusteella löysin vielä ristisorsan, mikä oli mulle ensihavainto. Pirkan retkiblogista löytyy lisää asiaa Kemijärveltä, jos lukijalla kiinnostaa. TH

Labels: , , , , , , , , , , , , ,


Thursday, May 17, 2012

Syväkurulla / On the canyon Syväkuru

Päivä oli jo aamusta pilvinen ja iltapäivällä alkoi sataa vettä. Lämpöä oli 5-10 astetta.

Syväkurulla korpinpojat raakkuivat ruokaa ja emot sitä kantoivat. Jotain lihaa oli nokassa ja myöhemmin toinen etsiskeli marjoja tunturinrinteen pälviltä.

Kurulla vikisi kolme tuulihaukkaa. Korpin lentäessä ohi ne alkoivat ahdistaa sitä. Kuulosti siltä kuin niillä olisi ollut pesäpaikka aivan korpinpesän vieressä, mutta en alkanut selvittämään tilannetta. Mutta miksi haukkoja oli kolme?

Vanha koirashaukka lensi kurua pitkin myyrä kynsissä. Kuvasta tutkittuna saalis näyttää olevan harmaakuvemyyrä tai punamyyrä, tunturimaissa mieluummin edellinen. Haukat siis löytävät myyriä, vaikka minä en ole koko talvena nähnyt kuin yhden metsäsopulin.

Syväkurun yli lensi lapinsirkkuja, joita ei ole vielä tänä keväänä täällä tavattukaan, kuten ei myös tuulihaukkaa. Tuulihaukat ovat tulleet ehkä jo huhtikuun puolella, mutta ei vain ole sattunut kohdalle.
Myös hanhi lensi luoteeseen kurun yli. Se oli kaiken todennäköisyyden mukaan metsähanhi.

Iltapäivällä aseman pihaan lensi ruokailemaan kaksi koppeloa. ne viihtyivät erityisesti koirankoppien luona. Koiria ei muuten kopeilla enää ollut.

Pari päivää sitten Tarmo ja Oili näkivät Kemijärven lietteillä haikaran, joka kuvauksen perusteella määritettiin jalohaikaraksi. Jalohaikara on etelä-Euroopan lintu, joita kyllä on tänä keväänä tavattu Suomessa kymmeniä. Tämä on tälle vuodelle ensimmäinen Lapin havainto. Aikaisemmilta vuosiltä löytyy Lapista kymmenkunta havaintoa.

Alakuvassa jalohaikara kuvattuna Sveitsissä Neuchatel-järvellä. Jalohaikara on lähes laulujoutsenen kokoinen. TH

Wednesday, May 16, 2012

Sosekelissä / Bad snow to ski

Kaunis ja tuulinen ilma tänään. Lämpöä jopa 13 astetta. Lumilinjalla lunta tunturin alla 20-50 cm, enimmillään 69 cm. Loppupäässä lunta ei juuri ollenkaan, siellä täällä laikkuja. Ykkösen laki myös aika lailla lumeton. Hiihtokeli oli raskas, sosetta.

Eilen kuulin pikkukuovin Jyppyrävaarassa. Tänään uusia muuttolajeja tulikin jo useita: metsäkirvinen, liro, kapustarinta, tavi, sinirinta ja keltavästäräkki. Linjalla näin lintuja seuraavasti: laulurastas 12 yks., punakylki 17, kulorastas 4, räkätti 1, rastaslaji 5, leppälintu 11, kirjosieppo 4, järripeippo 31, urpiainen 14, pajusirkku 2, pohjansirkku 1, vihervarpunen 2, niittykirvinen 9, metsäkirvinen 1, punatulkku 1, rautiainen 1, tilhi 1, liro 7, kapustarinta 4, pikkukuovi 1, sinisorsa 1 ja riekko 2 yks. Lajeja huomattavasti enemmän kuin laskennassa pari viikkoa sitten, jolloin oli 3 lajia (ei julk. lpk:ssa).

Pitkänjängän eteläpään kuusikossa puukiipijäpari oli ilm. soidintunnelmissa.

Lumilinjalla oli myös muutaman päivän ikäiset karhunjäljet. Kuva Kuutsjärveltä. TH

P.S. Ensimmäiset räystäspääskyt saapuivat Kemihaaraan (HP).

Labels: , , , , , , ,


Monday, May 14, 2012

Sininen sinipyrstö / A blue Red-flanked Bluetail

Eilen oli kaunis päivä, mutta tuuleskeli kylmästi pohjoisesta. Öisin on ollut muutama aste pakkasta ja hankeakin on kehittynyt. Tänä aamuna paistoi aurinko muutaman tunnin, mutta iltapäivällä satoi jo vettä. Lämpöä oli puolenkymmentä astetta.

Eilen 13.5. näin kivitaskun tien varrella Kyörteslammen luona ja se jäikin ainoaksi uudeksi muuttolintulajiksi eiliselle päivälle. Tänään pääsin käymään maastossa itäpuolella ja lajeja tulikin sitten useita. Aamuseitsemän aikaan lauleli pajulintu Kuutsjärven itäpuolen kurussa. Hirvasjoen länsipuolella valkoviklo kuulutti hyklyään ja itäpuolella Pulkan rinteessä lensi metsäviklo.

Pulkan ja Petäjikkö-Pulkan välisessä kurussa kuulin kaukaista linnun laulua, jota arvelin pohjansirkuksi. Päästyäni lähemmäksi se alkoi kuulostaa sinipyrstöltä. Lopulta pääsin paikalle ja tunnistin linnun sinipyrstöksi. Lintu oli vanha, sininen koiras, jollaista en ole ennen tavannut missään, eikä sitä ole Värriön alueella muutkaan tavanneet. Syväkurulla oli 90-luvulla siniharmaa koiras, ilm. 3-keväinen lintu, mutta tämä oli vanhempi lintu.


Sinipyrstö lauleli reviirillä, joten se oli saapunut luultavasti jo aikaisemmin. Tietokoneelta myöhemmin katsellessani huomasin, että tämä havainto oli tämän kevään toinen Suomessa. Eilen oli kuultu sinipyrstön laulua Nurmeksen alueella, mikä on siten aikaisempi havainto.

Sinipyrstön reviirin alueella kuulin myös hippiäisen ääntä ja se oli meidän ensimmäinen hippiäishavaintomme tälle keväälle. Myös peukaloinen lauleli alueella.

Lähistöllä osuin poron raadolle, jota ei oltu vielä löydetty.

Kävin tarkastamassa takarajan metsonsoidinpaikan, vieläkö siellä olisi toimintaa. Vielä oli, mutta soidin oli siirtynyt taas muutaman sata metriä etelän suuntaan. Tämä on vaeltava soidin, minne se vielä päätyykään. Paikalla oli 4 kukkoa ja 4 koppeloa, ainakin. Vielä löysin sieltä naarasteeren ja kuulin hiiripöllön soidinpulinaa. Lähistöltä löysin pyyn ja kauempana oli riekkopari. Aseman luona oli päivällä muutama isokäpylintu.

Lumet alkavat olla jo aika vähissä. Rajan lähistöllä on parempi kulkea jo jalan kuin kelkalla tai suksella, mutta tunturimaissa tilanne on toisinpäin. Maisemakuva Petäjikkö-Pulkalta. TH

Labels: , , , , , , , , , , , ,


Saturday, May 12, 2012

Palokärki kävi pihassa / Black Woodpecker in the yard

Aamulla koiraspalokärki kävi aseman puissa.

Muutamalla Ainijärvenmatkalla näimme mm. 2 piekanaa, 6 koppeloa, 3 teertä ja 3 pyytä ja kuului pikkukäpylinnun ääntä. Rastaita ja muita saapuneita muuttolintuja näkyy jonkin verran.

Yöllä oli pari astetta pakkasta ja päivällä muutama lämpöaste. Puolipilvistä, aurinko näkyi harvoin. Iltapäivällä sateli vähän lunta. Lunta on tunturimaissa puolisen metriä, Ainijärven seudussa vähän vähemmän. Hankikelejä oli muutama päivä sitten, mutta nyt on heikkoa. TH

P.S. Pohjansirkku laulei Pitkänjängän eteläpäässä.

Labels: , , , , , ,


Friday, May 11, 2012

Haaskavieraita ja muuttolintuja / Guests on the carrion and migratory birds

Tarmo viritteli Cuddebackin Kynsikurussa olevalle poronraadolle 26.4.12. Ruokailemassa kävi kettu, maakotka, nuori ja vanha merikotka, korppeja ja varis. Ohessa muutamia kuvia vierailijoista. Tarmo vaihtoi kortin 6.5. tähän ja muihinkin kameroihin. Kuvien päivämäärät ja kellonajat ovat väärät.

Tarmo löysi viime päivinä 7 poronraatoa, yleensä aika vanhoja, suden ja ahman tappamia.

Uusia muuttolintulajeja on tullut seuraavasti Värriön seudulle: 4.5. sepelrastas aseman pihalla, 8.5. järripeippo, punakylkirastas, kulorastas, laulurastas, 11.5. kirjosieppo, leppälintu, rautiainen, ampuhaukka Ainijärvellä. TH

Labels: , , , , , , , , , , , ,


Sunday, May 06, 2012

Kulkijoita rajan varressa / Wanderers by the boarder

Raja-aidan varressa on hyvä paikka riistakameralle. Paikan ohi kulkee monenlaista kulkijaa. Ohessa kuvia. Kameran eteen on piilotettu makupaloja. Päivämäärä ja kellonaika kamerassa ovat oikein.

Labels: , ,


Tuesday, May 01, 2012

Pohjoistuuli / Northern wind

Tänään ei uusia muuttolintulajeja tullut. Pohjoinen navakka tuuli jarrutti muuttoa. Lämmintä oli parhaimmillaan pari-kolme astetta. Hankikantoa ei juuri ollut, tosin polanteet olivat kovia aamupäivällä. Aurinko paistoi suuren osan päivää.

Kolme hirveä näin rajan pinnassa. Emä vasoineen + ylivuotinen uros oli kokoonpano. Hirvasjoella nuorehko maakotka sai korpit ronkkumaan. Yli-Nuortin vartta koilliseen lensi joutsenpari ja telkkäpari ja lapinharakka löytyivät jokivarresta. Törmäojalla kitisi peukaloinen.

Kanalinnuista näin 4 yksinäistä riekkoa ja naarasteeren.

Minun eilisillä kelkanjäljillä aseman länsipuolella oli yöllä tallustellut karhunalle. Jäljen leveys oli 15-16 cm ja tämä saattoi olla eri kuin aikaisemmat.

Kettu köpötteli Kuutsjärven jäällä iltakuuden aikoihin. Se oli jo alkanut vaihtaa turkkia - silmänympärykset olivat tummat. TH

Labels: , , , , , , , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?