Saturday, March 31, 2012

Maaliskuun viimeinen / The last day of March

Kiertelin aamupäivällä Hirvaskankaalla niillä seuduin, missä metso oli soitimella pari viikkoa sitten. Metson soidinjälkiä löytyikin hieman eri kohdasta. Jäljet päättyivät kuitenkin tappopaikalle. Kotka oli iskenyt metsoon, tappanut ja höyhentänyt sen. Sitten se oli vienyt saaliin pois. Tämä on aika tyypillistä, että kotka tappaa ukkometson soitimelle. Meillä on siitä monia havaintoja.

Nelosen itäpuolella oli metso päivälevolla kuusen vierellä. Se makoili varjon puolella, mutta lähti kävelemään lähestyessäni sitä.

Viitosen itäpuolella huomasin kotkan höyhenen kuusessa jänkäsaarekkeessa.

Isojälkinen ahma oli laukkonut pohjoiseen päin Saukuusikon läpi. Se oli käynyt vanhalla poronraadolla ja kaivanut jemmasta ilm. poronroipetta, mitä oli lähtenyt kantamaan.

Saun kuruilta lähti 7 riekon parvi lentoon tunturin suuntaan. Tunturista (Pikku Sau) taas lähti 6 kiirunan parvi (k) kuruille päin. Ne olivat ruokailleet porotokan luona porojen paljastamilla varvuilla.

Rakitsan pohjoisrinteellä nousi pari metsoa puihin ja myös riekkopari löytyi paikalta. Matkan varrella näin lisäksi yhden pyyn, metson ja riekon.

Aamun 12-20 asteen pakkanen vaihtui iltapäivällä 4-5 asteen pakkaseksi. Hiljalleen puhalteli edelleen pohjoisen puolelta ja aurinko ja lumikuurot vuorottelivat päivän aikana.

Kärppä pakeni vikkelästi Smear-aseman aidan portilta neljän aikaan ja yöllä 23.30 kuului hiiripöllön soidinpulinaa idästä päin. TH

Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?