Monday, November 14, 2011

Sopulit ovat lähellä




Pidin lomaa ja kertyneitä vapaapäiviä vajaan kuukauden. Kävin Turussa ja Murmanskissa sinä aikana. Päivitin kamerarunkoa Turun matkalla Canon EOS 1 Mark IV:ksi lokakuun loppupuolella.

Ensimmäiset kuvat uudella laitteella olivat harmaahaikaran lentokuvia, mutta seuraavat jo kiljuhanhista. Nimittäin Ruissaloon oli tullut pari nuoria, kaularengastettuja tarhalintuja, jotka oli vapautettu villien kiljuhanhien matkaan Norjassa. Toinen oli varustettu vielä satelliittilähettimellä. Tarhalinnut olivat kuitenkin lähteneet eri tietä kuin villit ja nyt ne olivat löytäneet Turun seudulta paikallisia valkoposkihanhia, joiden kanssa laidunsivat rantapellolla.

Marraskuun alkupuolella kävimme Murmanskissa ja myös Montsegorskissa. mennessämme 6.11. näimme illalla autonvaloissa tunturisopulin Itäisen Kitsajoen pohjoispuolella muutama kymmenen kilometriä Murmanskista etelään. Toinen sopuli näyttäytyi lähempänä kaupunkia Kildinstroin alueella. Paluumatkalla 11.11. näin ison sopulin tien varren levähdysalueen liepeilla metsässä aamuhämärissä Murmanskin eteläpuolella.

Alex Giljazov kertoi myös muiden nähneen niitä jossain Murmanskin seudulla, mutta ei Montsegorskin alueella. Montsegorskin alueen korkeilla tuntureilla elää tunturisopulikanta koko ajan, mutta ne eivät ole lisääntyneet niin, etä olisivat levittäytyneet alamaihin.

Kun vielä aikaisemmin kuulin Jarmo Ahtisen koiran tappaneen kaksi tunturisopulia Kemihaaroilla Mantoselässä, ja kun tiedämme kesällä tehdyn parikymmentä havaintoa alempana Tuntsajoella, niin voidaan sanoa sopulien olevan lähellä. Värriön alueella kuitenkaan ei ole vielä havaintoja tehty. Riippuu talvesta ja lisääntymisestä lumen alla, leviääkö vaellus meille asti ja kauemmaskin. Myyrätutkija ennusti kuitenkin sopulikannan tyrehtyvän syksyn ja talven kuluessa, saapa nähdä.

Murmanskin alueen kaupungeissa oli melko paljon pihlajanmarjoja, toisin kuin Suomen puolella. Marjalintuja oli kuitenkin aika vähän, tilhiä näin muutaman kymmenen Murmanskissa ja muutamia Montsegorskissa (k), punatulkkuja molemmissa muutamia. Murmanskissa näin myös kaksi rastasta, ainakin toinen oli räkättirastas, luultavasti molemmat. AG kertoi tarkkailleensa varpusia Montsegorskissa, mutta pikkuvarpusia ei ole näkynyt, enkä minäkään ole niitä siellä nähnyt. TH

P.S. Eila Ylilokka kertoi kalamiehen nähneen kuolleen tunturisopulin syyskuun alussa Nuorttijoen Voitinkönkäällä.

Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?