Friday, May 27, 2011

Pesälöytöjä / Finding nests











Tänään löysin muutaman pesän. Urpiaisen kaksi pesää olivat männyn oksilla 9-10 m korkeudella. Naaras hautoi molemmissa. Laulurastaan pesä oli rakennettu parin metrin korkeuteen nuoreen kuuseen. Siinä oli 3 munaa.

Tarmo tapasi muutama päivä sitten varoittelevan ampuhaukkaparin Raippavaaran luota. Kävin etsimässä pesää ja löysin kaksi vanhaa oravanpesää, joista toisesta lähti koirashaukka. Naarasta ei näkynyt, mutta koiras lenteli ympärillä varoitellen. Kuvassa koiras (vas.) ja vertailuksi eilinen tuulihaukka Ainikuusikosta.




Ykkösen etelärinteellä seurailin kirjosiipikoirasta. Ei aikaakaan, kun se löysi naaraan ja yhdessä ne menivät tunturikoivikossa olevaan tiheään kuuseen. Ja pesähän siellä oli, mutta piti minun monesti kiertää puu, kunnes huomasin naaraan pään. Pää liikkui ja naaras näytti ruokkivan pieniä poikasia hautomisen lomassa. Kuusi oli monihaarainen ja pesä sijaitsi näkymättömissä haarojen välissä 5.5 m korkeudella pari metriä latvasta (kuvassa kuusi oik.).

Tässä puussa pesä taitaa säästyä kuukkeleilta, on se niin hankalasti löydettävissä ja ryöstettävissä. Kuukkeliporukka menikin ohi järrien kovasti niitä moittiessa, mutta tätä pesää ne eivät löytäneet.

Pesä on parin sadan metrin päässä viimeisestä kirjosiiven pesästä, josta poikaset karkasivat kuukkelia. Koiraskirjosiipi on hyvin samanvärinen kuin edellinenkin (k), joka se voi ollakin. Erona on vain muutama punertava höyhen kaulan alueella, mutta ne ovat ehkä voineet kasvaa viime näkemän. (kts. 30.3.2011!)



Löysin pesäpuun jo viikko sitten. Silloin en kuitenkaan löytänyt pesää, vaikka kovasti puuta tutkin. Kun en nähnyt koiraan käyvän puussa, vaan kauempana niin arvelin ettei pesää ollutkaan. Päättelin puun oleva pesäpuu, koska se soveltuisi siihen niin hyvin. Nyt kuitenkin huomasin lopulta naaraan liikkuvan puussa ja se paljasti pesän. Ellei koiras olisi tänään sattunut ruokkimaan naarasta, pesä olisi jäänyt löytymättä, koska olin alueella muilla asioilla vain vähän aikaa. Koiras käy ruokkimassa naarasta parin-kolmen tunnin välein ja on tuurissaan sattua silloin paikalle. TH




P.S. Kuutsjärvestä lähti jäät tänään.

Labels: ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?