Friday, April 15, 2011

Eri puolilla Puolivälinjänkää / On different sides of the mire Puolivalinjanka

Hullu metso ei olekaan kuollut, kuten jo luulimme, vaan täysissä voimissa. Vaikka sitä ei ole koko talvena tavattu, niin nyt se oli Pommituskukkulain soitimella. Metso kävi taas kimmppuun kuten ennenkin. Näin totesin aamupäivällä paikalla käydessäni. Metsolla on tietty alue, jota se puolustaa. Sen ulkopuolelle se ei tule, vaikka sitä houkuttelisi. Alueen sisällä metso taas ei siedä tunkeilijoita.


Puolivälinjängän itäpuolen käpylintualueella taitaa olla kaikki loput pesät ryöstetty. Hiljaiselta vaikutti pikkukäpylinnun ja kirjosiiven korkealla pesäpaikalla. En tarkemmin katsonut vielä yhtä pikkukäpylinnun pesää, mutta ei sieltä ääniä kuulunut. Hylätyn pesän kirjosiipipari asustelee edelleen reviirillä, mutta pesää niillä ei näytä olevan. Kuukkeli sen sijaan rakentaa alueelle. Sillä oli sisustusvaihe menossa.









Puolivälinmäen kuukkelinpesästä näkyi punertava pyrstö sojottavan, joten siellä haudonta etenee.


Lähistöltä sähkölinjan varrelta (taas) tapasin pesää rakentavan kirjosiipiparin. Nämä olivat valinneet pesäpaikakseen kuusen latvan 11 m korkeudelta. Kuusen latva oli täynnä käpyjä. Vaikka kävyt olivat avautuneita, niin jonkin verran siemeniä niihin on jäänyt, ja voi sanoa sapuskan olevan lähes nokan ulottuvilla. Linnut vain joutuvat puolustamaan puunlatvaa muita ruokailijoita vastaan, nyt urpiainen yritti kovasti päästä paikalle, mutta koiraskirjosiipi ajoi sen pois.


Myös minä näin variksen täällä. Se lensi käpylinnun pesän ylitse. Muita havaintoja olivat vihervarpuset siellä täällä ja vaeltava talitiainen Puolivälinmäellä.


Näin myös oravan hyppäävän puusta toiseen em. maisemissa. TH

Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?