Friday, April 29, 2011

Matkan varrelta / By the trip












28.4. aamulla 8.30 lähti merikotka puusta Ainikuusikossa. Lintu oli esiaikuinen ja rengastettu värirenkailla ( oik. ylh. valko-musta, vas. puna-sini nähdäkseni). Lintu lensi lounaaseen päin.

Ainijärvellä tuli kettu pihan laidalle. Se oli jo vaihtamassa pukua ja aika hallava, näytti nuorelta. Liekö sama, joka kävi aseman pihalla talvella, saman näköinen. Kettu katseli lumipenkan päältä vähän aikaa ja jatkoi sitten hankea pitkin Ainikuusikkoon.


Västäräkki lennähti autokatoksen räystäälle, kevään ensimmäinen. Ainikuusikossa kuulin niittykirvisen, ja pohjansirkun laulua.


Rovalan kohdalla Kemijoessa ui 4 koirasisokoskeloa.

29.4. aamulla 7. jälkeen näin kaksi täysin valkeata jänistä lumettomalla pellolla. Kemijärvellä ei ole enää lunta juuri missään. Pelkosenniemellä oli taas jänis pellolla puvussa, jossa näkyi jo hieman tummia kohtia. Tällaiset valkeat jänikset joutuvat helposti vaikkapa merikotkan saaliiksi.

Matkalla Ainijärvelle oli tien varrella 7 koppeloa, joista yksi yliajettu. Yksi koppeloista oli rypemässä tien ojan takana Suurkovanselän kohdalla iltapäivällä. Teeriä oli kaksi + useita soitimella Sokanaavalla.











Tulppiossa 4 kurkea lensi korkealla kohti koillista. Loitsanlammelle oli tullut puolenkymmentä sinisorsaparia, 2 uiveloparia, joutsenpari ja telkkäpari. Huomionarvoista oli se, että telkkiä oli vain 2, tosin näin telkkäparin Siikamukassa ja yksinäisen naaraan Rovalassa Kemijoessa. Joki muuten oli paria paikkaa lukuunottamatta jo vapaa jäistä.


Suurkovanselästä pohjoiseen lensi piekana iltapäivällä. TH

Labels: , , , , , , , , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?