Thursday, March 10, 2011

Kenraalit partiossa / Generals scouting




Tuuli puhalsi edelleen voimakkaasti, mutta nyt matkassa oli jo lumihiutaletta, väliin sakeastikin. Iltapäivällä kirkastui ja tuulikin alkoi rauhoittua. Pakkanen pysytteli parissa asteessa.

Aamupäivällä saimme vieraita. Rajavartioston komentaja Jaakko Kaukanen seuranaan Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen ja Lapin Rajavartioston väkeä kävivät tervehtimässä partiomatkallaan. Aseman esittelyn ohessa he kertoivat kuulumisiaan matkaltaan Raja-Joosepista tänne.

Sään ollessa tuulinen luontohavainnotkin olivat jääneet vähäisiksi, vaikka alamaissa tuuli ei puhaltanutkaan jälkiä pois. Erityisesti kenraaleita ihmetytti riekon jälkien puuttuminen. Muutenkaan havaintoja kanalinnuista ei ollut tullut. Sen sijaan petojen jäljiltä he olivat nähneet muutaman poronraadon. Korvatunturin eteläpuolella oli uroshirvi toikkaroinut polanteella ja sen he olivat todenneet olevan aika huonossa kunnossa.
-----
Esittelin eilistä pitkän lumilinjan paperia, jossa oli muutamia riekonjälkiä. Näin eilen myös kaksi elävää lintua Pommituskukkulain rinteellä. Olisiko niin, että meidän puistossa riekkotilanne on parempi, vai oliko kysymys vain sattumasta?
-----
Kahvistelun jälkeen seurueen matka jatkui eteenpäin.
-----
Tänään näin yhden akkateeren Ainijärven matkalla. TH

Labels: , ,


Comments:
Tervehdys!

Onko luontoaiheisia kuvia myynnissä,jos on niin keneltä voi tiedustilla.

Terveisin
Osmo
 
Hei!
Meillä ei ole varsinaisesti esitteillä muuten kuin luontopäiväkirjassa, mutta sähköpostiosoittesta voit kysyä, jos joku aihe kiinnostaa. Mulla os. on teuvo.hietajarvi@helsinki.fi, muilla samaan tapaan. Veli Pohjosen os. on veli.pohjonen@gmail.com. Veli on kyllä nyt Afrikassa.
 
Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?