Thursday, April 29, 2010

Puitsin suunnalla / To the fell Puitsi

Hanki on edelleen kovaa. Yöllä oli puolenkymmentä astetta pakkasta ja päivisinkään lämpötila ei nouse kuin pariin-kolmeen plusasteeseen. Kastepiste on koko ajan pakkasella. Kulkukeli on siis todella hyvä. Kova tuuli vain kylmän ilman kanssa vaikutti niin, että uloslähtijän piti pukeutua talvisesti.










Hangella on hyvä kävellä. Näitä kävelijöitä löytyi Hirvaskankaalta koppelo, Hirvasjoen soitimelta 6 metsoa, Papuoivan pohjoisrinteeltä 5-6 akkateertä (2 k) ja Papuoivan itäpuolelta toistakymmentä hirveä. Hirviä saattoi olla parikin kymmentä ja niillä oli nyt todella hyvä liikkua. Tosin yksi vasa oli loukannut oikean etujalkansa ja on vaarassa joutua karhun ruoaksi. Keskimmäisen Papuhaaran eteläpuolella näin jopa laukkovan hirven hangella.




Puitsitunturissa kaarteli vanha maakotka (2 k) matalalla, korppi seuranaan. Niinpä lähellä olikin poronraato, tosin jo poromiesten löytämä.








Puitsin ja Alimmaisen Papuhaaran alueella oli siellä täällä ison karhun jälkiä. Jäljet olivat kuitenkin vanhempia. Karhu oli tullut Venäjältä kaivautuen poroaidan alitse ja mennyt takaisinkin (k). Tämä oli se hirven tappanut kontio.
Alhaalla kuva Hauhonjängältä Nuorttitunturiin. TH

Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?