Tuesday, December 15, 2009

Kaamosvalossa / In the light of the Polar night







Yöllä oli tullut taas vähän lunta, mutta aamusta alkoi seljetä. Pakkasta oli päivän mittaan asemalla 16-18 astetta, alamaissa reilusti enemmän.

Hirvasjoen takana urosteeri lähti koivusta ja istahti männyn oksalle joskus ennen kymmentä. Vähän aikaa se pyöritteli siinä päätään, mutta sitten hyppäsi siivilleen.

Vedenjakajan itäpuolella oli metsoja. Lähempänä Tuntsajokea hakoi yksinäinen nuoressa männyssä muutaman metrin korkeudella, ja kilometri pohjoiseen löytyi 3 linnun porukka. Kaksi ruokaili matalalla männyissä, ja yksi lähti maasta istahtaen kuusen latvaan.

Sauojan muristalla oli myös 3 metson porukka, istuen matalissa tunturimännyissä. Liekö samoja kuin aikaisemmin, mahdollisesti yksi niistä oli pantalintu. Olivat kuitenkin niin hankalasti piilossa, että en alkanut kaamosvalaistuksessa niitä tutkimaan.

Kahdentoista aikaan etelätaivaalla näkyi auringonkajoa, mutta itse valopalloa ei näkynyt. Pilviä oli hieman edessä, muuten olisi voinut Saun lakeen auringonreunaa näkyäkin.

Saun pohjoispuolella makoili pieni porotokka, ja hieman idempänä vaadin vasoineen matkasi itää kohti auringon kajossa. Aukeassa tunturissa oli melko valoisaa, vaikka aurinko piilottelikin horisontin takana.









Kaksi kuukkelihavaintoa tein ja lapintiaispari lensi metsässä. Korpin näin myös lentävän. Ilveksen jälkiä näkyi rajan varrella. Pyytäjät olivat niitä tutkineet. TH

Labels: , , , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?