Wednesday, September 23, 2009

Harjalintu Loitsalla / Hoopoe (Upupa epops) on the lake Loitsanlampi













Reilun viikon loman jälkeen tulin töihin 23.9. aamulla. Matkalla ei mainittavampaa ollut kuin n. 50 joutsenta Arvosjoella.

Loitsanlammen kenturalta lähti puoli yhdeltätoista lentoon lintu, jota ensin luulin lapinharakaksi, mutta sitten tajusin sen lepattavan kuin erikoisempi tikka. Sitten muistin vanhan havaintoni etelä-Sallasta lähes 40 vuoden takaa - harjalintuhan se oli.

Lintu tonki maata pitkällä nokallaan, ja löysi joko toukan tai pienen etanan sieltä. Väliin se nousi puuhun, missä sitä kävi ihmettelemässä paikallinen kuukkeli. Silloin lintu nosti harjansa pystyyn. Iltapäivällä harjakaista ei enää näkynyt.
-----
Harjalintu on eteläinen laji ja pesii lähimpänä Suomea Virossa.


Kävin toisen hakkuualueiden kanalintulinjan. Näinpä kanalintujakin - siemenpuuhakkuulta lähti lentoon 6 riekon parvi.
-----
Muista havainnoista mainittakoon myös talitiaisia ja heinäsorsaparvi 35 yks. + 2 haapanaa Loitsalla aamulla, joutsenpari Nuorttijoella, pajusirkkuja, niittykirvisiä, rastaita 4 lajia. Räkättejä näin pari 50-100 yks. parvea matkalla länsi-lounaaseen ja lisäksi pienempiä porukoita. Isokäpylintuja näin 9 yks., 14 yks., ja 2 yks. parvet.

Nuori uroshirvi köpötteli Maskaselässä iltapäivällä. Tiellä kulkenut auto sai sen pakenemaan vähän matkaa. Kannattaa varoakin, Kemijärvellä jäi yksi auton alle muutama päivä sitten. TH
-----
Havaintoja etelä-Sallan-Kemijärven seudulta: räkättiparvi n.250-300 yks. NWW Morottaja 22.9.09, kuikka 11 yks. 21.9. Siikajärvi (lähdössä muutolle), saukko 2yks. 17.9. Hietajoki, 1 yks. 18.9. Siikajärvi, pohjansirkku 22.9. 1 yks. Morottaja, tuulihaukka 1 yks. 22.9. Kemijärvi.
-----
P.S. Kuvaustietoja: harjalintu ISO 800 (kuten kaikki), 5.6, 1/400 s., 400 mm, etäisyys alle 10 m, joutsenet vedessä 5.6, 1/1000 s., 260 mm, alivalotus n. 1 aukko, lentävät muuten samoin, mutta 400 mm ja ylivalotus vajaa aukko. Kuvia hieman suurennettu rajaten.

Labels: , , ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?