Sunday, September 30, 2007

Pihlajanmarjalinnut / The birds of rowan berries




Pihlajanmarjasato jäi tänä vuonna heikommaksi kuin viime vuonna. Joissakin paikoin on kuitenkin ihan mukavasti marjoja.

Kuntashaaralla oli 5 yks. taviokuurnaparvi ruokailemassa pihlajissa puolenpäivän maissa (kuva oik.). Taviokuurnat ovat selvästi vilkastuneet viime aikoina, mikä tarkoittaa niiden muuttoa eteläisemmille leveyksille. Yleensä ne täällä muuttavat lounaan suuntaan lokakuun aikana.
Iltapäivällä toinen pihlajan hyväksikäyttäjä, yksinäinen punatulkkunaaras vihelteli V1:n pohjoispuolella kuusen latvassa (kuva vas.). Sitten se meni koivuun ruokailemaan. Koivullahan on nyt hyvä siemensato.

Muista pihlajalinnuista tilhiä on vielä jonkin verran. Niitä riittää niin kauan, kunnes pihlajanmarjasato on syöty. Rastaita muutti tänäänkin, räkättejä luoteeseen, kulorastaita etelä-kaakkoon ym.

Muista muuttajista kuulin tänään vielä rautiaisen ja västäräkin aseman luona. Iltaseitsemältä akkateeren kokoinen ja näköinen lintu lensi yli Kuutsjärven kaakkoon.
Päivä oli lämmin, 12 astetta, heikkotuulista. Illalla alkoi tuulla. Jopa sääskiä oli ilmassa. TH

Saturday, September 29, 2007

Hyvä päivä / A good day







Tänään oli hieno päivä. Pilvetön taivas, heikko tuuli ja lämmintäkin kymmenisen astetta. Hyönteisiä oli ilmassa aika paljon, valitettavasti mäkäröitä myös.

Kuntashaaran polulla oli aamulla kuollut metsäsopuli. Jokivarressa tiksutteli punarinta ja myöhemmin löytyi jopa peukaloinen lähempää asemaa. 3 yks. talitinttiporukkakin on vielä maisemissa, samoin punatulkut. Niittykirvisiä oli myös liikkeellä. Kuukkeleilla on menossa ruoan varastointi talveksi (kuva vas.).
Orava on vaihtamassa harmaaseen talvipukuun. Kuntashaaralla totesin tämänkin (kuva kesk.).
Siankärsämö oli vielä kukassa aseman pihapiirissä.

Iltahavaintojakin tuli:
- klo 16.50 kettu istuskeli Kuntashaaran pitkoksilla (kuva oik.). Se oli vasta herännyt päiväunilta, koska se haukotteli ja venytteli. Sen jälkeen se lähti pusikkoon. Kuukkelit seurasivat tilannetta.
-klo 18.20 lensi 8-9 linnun kulorastasparvi kaakkoon yli aseman. (paikallisia rastaita näkyi pitkin päivää)
- klo 19.50 kuului kuun loisteessa riekon päkätystä tunturista päin. TH

Friday, September 28, 2007

Rastasmuuttoa / Migrating thrushes







Tämän päivän havaintoja matkalta Ainijärvelle: 2 koppeloa, 2 pyytä, 5 koirasteertä, 3 niittykirvistä, yli 50 koskeloa + tukkasotkia + telkkiä Ainijärvellä. Rastaita kovasti muuttovilskeessä (kuvissa punakylkiä).

Västäräkit ja pajusirkut tuntuvat lähteneen. Tilhiä, taviokuurnia ja käpylintuja jonkin verran. Ainikuusikossa ilm. pikkuhaukka, enempää ei selvinnyt.
Iltahavaintona näin jäniksen lähtevän saunan terassin alta klo 18.54. Arka, ehkä sama, jota kettu ahdisteli muuan viikko sitten. TH

Thursday, September 27, 2007

Isoa riistaa / Big game


Oheinen kuva on kontion jäljistä muutaman viikon takaa lähiseudulta. Lähellä oli muuten hirvien laukkajälkiä. TH

Hirvi meni yli Yli-Nuortin / Moose went over the Yli-Nuortti-river












Yli-Nuortin varrella ovat lehdet jo pudonneet puista. Roteva 3+4-piikkinen hirvisonni katteli Nuorttiaavan etelälaidalla puolenpäivän maissa (kuva oik.). Sitten se käveleiksenteli pikkuhiljaa aavan ja joen yli pohjoisen suuntaan, ei kovin arkaillen. Kiima-aika saa urokset rohkeina liikkeelle. TH

Ainijärven havaintoja / Observations from Ainijärvi-lake




Ainijärven pojat (J. Seurujärvi ym.) kävivät aamupäivällä kokemassa pyydyksiä järvellä. Osoittautui, että järvessä on madetta (kuten muistan aikaisemminkin olleen). Katiskassa oli pienehköä matikkaa reilusti. Verkosta tuli myös hyvänkokoinen ahven.

Kalamiehet kertoivat järvellä olleen taveja 7 yks. Vartion pihapiirissä oli lisäksi rautiainen, närhi ja järripeippoja. Kyörteslammella oli nyt 4 telkkää. Savukoskelta muutama kilometri pohjoiseen lensi nuori kanahaukka tien yli länteen päin.
Tutkimusaseman yli lensi illalla klo 18.46 4 metsähanhea eteläkaakkoon yli 100 m korkeudella. TH

Saturday, September 22, 2007

Outamaan syklaameja

Kuin syklaamit hohtavat ruskaiset riekonmarjat Rakitsan vaaran pohjoispuolella vanhassa mäntymetsässä.



Riekonmarjojen maaruska on nyt Värriön luonnonpuistossa huipussaan. Lisää riekonmarjakuvia alla olevassa seuraavassa viestissä, miltei läkähdyksiin asti.

Lisää riekonmarjaa - More Arctostaphylos alpinus















































Kapustarintoja muutolla / Golden Plovers on migration

Sallan kirkonkylän laidalta pellolta lähti 2 kapustarintaa lentoon aamupäivällä. Myös Alakurtin kylän laitamilta lähti kedolta 2 kapustarintaa lentoon pari tuntia myöhemmin. Niin, että muutolla ollaan.

Muutolla oli myös piekana lähellä Vermajokea. TH

Kapustarinta ja kulorastas

Värriö ykkösen laella oli kokoontuneena aamupäivällä noin 20 kapustarintaa. Ne nousivat lentoon, kiersivät laen, ottivat korkeutta ja lähtivät lentämään sivuvastaiseen lounaistuuleen kohti etelää. Jokohan ne menivät?

Tukikohdan pihapiirissä kuului pitkin aamua kulorastaan rätinää. Yksi tyhmänrohkea poikanen näyttäytyi aseman länsipuolella klo 12.

Friday, September 21, 2007

Hirvieläimiä / Deers


Savukosken ja Pelkosenniemen välillä oli poroja ja nuori hirvi ruokailemassa iltapäivällä. Porot söivät heinää ja hirvi pajua.

Kyörteslammella oli 2 joutsenta ja 3 telkkää. TH

Riekkoparvi Värriö kakkosella - Group of Willow Ptarmigans on Varrio two

Värriö kakkosen itälaidalta, koivuvyöhykkeestä, ruskan keskeltä, yllättävän ylhäältä, pelmahti iltapäivällä lentoon seitsemän linnun riekkoparvi.

Thursday, September 20, 2007

Ensilumet Venäjän tuntureilla / The first snow on the fells of Russia












Yön aikana näkyi sataneen ensilumet Tsiulutaldille (vas.) ja Vuojemituntureille (oik.) Sinne on matkaa n. 90 km linnuntietä koilliseen. Kuvissa olevien tunturihuippujen korkeudet ovat 900-950 m merenpinnasta.

V1:n tunturikoivikossa oli vielä pajusirkku ja niittykirvisiä. TH

Wednesday, September 19, 2007

Pohjankultapiisku vielä kukassa

Värriö ykkösen kivirakasta löytyi verraten myöhään kukkiva pohjankultapiisku (Solidago virgaurea ssp. alpestris). Nimensä mukaisesti se esiintyy tunturiseuduilla. Se on matalakasvuinen, sen lehdet ovat paksut ja tavallisesta kultapiiskusta poiketen kukinnossa on mykeröitä harvakseen, alle 10 kpl.

Pultoselän ruskaa / Landscape from Pultoselkä-hill


Pari päivää sitten näin 2 kurkea lennossa lounaaseen Kemijärvellä ja 6 yks. uiveloparven Morottajassa.

Tänään "juurakkopäähirvi" köpötteli karkuun Kyörteslammella. Telkkäpari oli siellä edelleen. Lapinsirkun ääntä kuulin Nuortinahossa. Ainijärven vartion pojat kertoivat kanahaukan verottaneen vartion liepeillä asuvaa teeripoikuetta viime päivinä.

Ruska on täällä jo häviämässä. Viime päivien tuulet ja sateet ovar vieneet kovasti lehtiä. Sen sijaan etelämpänä ruska on parhaimmillaan ja paikoin kaunis. Kuva Pultoselän päältä. TH

Saturday, September 15, 2007

Laskentalinjalla taas / On the game route again






Kävin taas metsätalousalueen laskentalinjalla (kuva kesk.). Saaliina koppelo tai teeri. Lintuhavainnoista voisi mainita vielä hippiäisparin Ainikuusikossa, telkkäparin Kyörteslammessa (kuva vas.), närhi Vitta-Apajanlehdossa. Maskaselän päällä oli rastaita melko kovasti liikkeessä, kuvassa oik. kulorastaita ja urpiaisparvi.
Juha Lemström näki lapinharakan Puolivälinjängällä puoliltapäivin. TH

Friday, September 14, 2007

Ruskapäivän tapahtumia / Happenings of the day




Kettu käväisi aamuyöllä aseman pihalla viiden maissa. Tapanin koira ilmaisi sen läsnäolon ja satuin vilkaisemaan ikkunasta juuri, kun kettu oli ikkunan alla.

Lintulajeista kulorastaita oli runsaasti liikkeellä, eri suuntiin. Myös muita rastaita näkyi. Punarinta tiksutti aamulla Kuutsjärvellä, pajusirkku oli myös paikalla. Järrejä ja niittykirvisiä oli myös liikkeellä eri puolilla. Talitinttejä ainakin 3 yks. oli koivikossa.

Pyydystimme Karin kanssa 5 tutkimustaimenta Kuutsjärvestä. Kanta on niin tiheä, että sitä täytyy harventaa. Nämä olivat 200-350 g kaloja.
Ruska muuten alkaa olla parhaimmillaan. Tämän ovat todenneet myös vieraat Helsingistä, Teknillisen osaston ja Senaattikiinteistöjen johtajat. TH

Thursday, September 13, 2007

Indonesian maanjäristys / The eartquake of Indonesia


Tänään saatiin jo ensimmäistä dataa VRF-asemaltamme. Kuva eilisen päivän maanjäristyksistä Indonesiassa.
Kuvaa voi lukea siten, että vas. ylhäältä piirturin kynä alkaa vetää oikealle viivaa 6 minuutin ajan ja sitten se vaihtaa alemmalle tasolle vasemmalle ja taas vetää oikealle jne. Kun tärinää tulee, kynä alkaa heilua ylä-alasuunnassa. Kuvassa vasemmalla oleva aika on Greenwichin talviaikaa, joka on 3 tuntia Suomen aikaa jäljessä. TH, T. Salmikivi ym.

Pohjoistuulella / By the northern wind


Tänään tuuli kylmästi pohjoisesta ja vettä satoi pitkin päivää. Iltapäivällä vesi oli jo rännänsekaista ja rakeitakin tuli. Kolmen aikoihin alkoi kirkastua ja iltapuoli oli jo kuivempaa.

Tuulihaukka lensi vasten pohjoistuulta V1:ltä ja jäi männynlatvaan Kotovaaran etelärinteelle klo 10.30. Räkättiparvi (n. 20 yks.) lensi luoteeseen aseman yli 11.15. Muutamia räkättejä meni vielä myöhemminkin samaan suuntaan. Pajusirkkukin oli aamulla Kuutsjärven luona. Matkallaan asemalle Juha Lemström havaitsi n. 50 yks. urpiaisparven jossain Puolivälinjängän luona.
TH

Wednesday, September 12, 2007

Sadepäivän linnut / The birds of rainy day




Sateinen päivä, lämpötila viitisen astetta plussalla. Klo 11.30 lensi Kuutsjärven eteläpuolitse n. 20 yksilön räkättirastasparvi oikeaoppisesti länsiluoteeseen 50 m korkeudella (kuva oik.). Vähän myöhemmin taas meni n. 30 järripeipon parvi samaan suuntaan järven pohjoispuolella.

Urpiaisemo keräsi koivunsiemeniä ruoaksi poikaselleen Kuutsjärven länsipuolella samoihin aikoihin (kuva vas.). Poikanen oli lähistöllä. Ilmeisesti samoja lintuja kuin pari päivää sitten. TH

Raippavaaran kärppä / Ermine on Raippavaara-hill

Kärppäbuumi jatkuu. Illalla kuuden maissa Raippavaaran etelärinteen rovakosta nousi katselemaan utelias kärppä. Kävi muutaman kerran tutkimassa vierasta oliota, kuten tapana on, ja palasi kololle. Sitten se irrotteli sammalta kivien päältä ja raahasi koloonsa. Aivan kuin olisin nähnyt toisenkin kärpän yhtä aikaa kololla, mutta varma siitä en ole. Lopulta pikku vilistäjä häipyi jonnekin pitemmäksi aikaa, enkä jäänyt sitä odottelemaan. TH

Tuesday, September 11, 2007

Seismografiasema / Seismograf station




Tänään alkoi toimia Värriöllä Itä-Lapin ensimmäinen seismografinen havaintoasema VRF, joka mittaa maan värähtelyä. TH

Värriön valmuskat / Matsutake-mushrooms of Värriö









Myös Värriön kankailta löytyy suosittua matsutake-sientä (tuoksuvalmuska), tosin harvanlaisesti (kuvat vas. ja kesk.)). Löytyy myös pienempää kaulusvalmuskaa, joka ei ole syötäväksi kelpaavaa. Se on punertavampaa ja suhteellisen hajutonta. Matsutaken paras tuntomerkki onkin voimakas, mielestäni tärpättimäinen haju, joka tuntuu puolen metrin päässä sienestä ja tarttuu sormiin. Sieniä paistettaessa koko talo haisee. Maku on kuitenkin mainio.

Asia tuli ajankohtaiseksi, kun sähköasentaja Pentti Rantala kävi asemalla ja löysi lupaavan näköisiä sieniä. Ne osoittautuivat kuitenkin "matkijavalmuskoiksi", mutta löysimme sitten oikeitakin.

Oikealla olevassa kuvassa orava, joka eilen aamulla jemmasi ilmeisesti sienen männyn oksanhaaraan talvivarastoksi itselleen. Varmaankaan sieni ei ollut matsutake, mutta ilmeisesti orava niitäkin varastoi. TH

Päivän muuttajia / Migratory birds of today


Tavallisten muuttajien lisäksi seuraavat havainnot: rautiainen helisteli kuusenlatvassa kirkasta "tsi-hi-hi"-ääntä Kuutsjärven länsipuolella, pitkästä aikaa (kuva). Myös leppälintu oli lähistöllä klo 11. jälkeen. Vähän aikaisemmin V1:n yli etelään lensi västäräkki. Niitä on kyllä vielä paikallisinakin. Niistä tavallisista eri rastaita ja järripeippoja on nyt runsaasti liikkeellä. Eilen illalla oli saunarannassa punarinta.

Talvipolanteelta ja kesäpolulta löytyi yhteensä kolme tapettua metsäsopulia ja yksi päästäinen.
Illalla yhdeksän maissa hiiripöllö vikisi aseman kankaalla. TH

Monday, September 10, 2007

Havaintoja siivekkäistä / Observations about flying ones

Päivä oli hieman lämpimämpi edellisiä, pilvipoutainen. Hyönteisiä oli heti enemmän kuin edellisinä päivinä. Mäkäröitä paikoin kovasti, ampiaisia ja jopa perhosia näkyi.
Muuttolinnutkin olivat virkeämpiä. V1:n tunturikoivikossa oli leppälintu, joka käväisi istumassa sähkölangalla (kuva). Yli-Nuortin talvisillalla hyppeli sinirintakoiras. Ainikuusikon puolella oli kovasti rastaita ja niitä saalistamassa pikkuhaukka, ehkä ampuhaukka. TH


Urpiaisen syyspoikanen / The autumn young of Common redpoll




Aamulla Kuutsjärven länsipuolen koivikossa ruokki urpiaisemo lentopoikasta koivunsiemenillä. Poikanen oli arviolta viikko sitten pesästä lähtenyt - kuvassa oik. näkyy lyhyt pyrstö. Koivulla on nyt hyvä siemensato ja se on ehkä siivittänyt urpiaisia pesimään loppukesällä. Yleensäkin urpiaisen pesintäkausi on pitkä.
Urpiainen on vihervarpusen lähisukulainen, pohjoisempi laji. TH

P.S. Katsoin Pohjolan linnuista tietoja urpiaisen pesintäkauden päättymisestä. Viimeiset havainnot olivat Iin Krunneilta. Tällöin poikasten lähtöaika pesästä oli elokuun loppupäiviltä. TH

Common redpoll (Carduelis flammea) female was feeding a young by Downy birch seeds at Kuutsjarvi lake forest. This is exceptionally late. Late nesting (apparently second nesting of the summer) of redpoll may be due to good seed yield of Downy birch of 2007.

Labels: , , ,


Sunday, September 09, 2007

Vihervarpuset koivussa / Siskins on birch


Kuutsjärven länsipuolella oli kaksi vihervarpusta koivussa ruokailemassa. Ne söivät koivun siemeniä, jotka tähän aikaan ovat jo varisemassa. Vihervarpunen on siemensyöjä, mistä kertoo jo sen tukeva nokkakin. Linnut olivat molemmat koiraita, joilla on mustat laput päälaella ja kurkussa. Ne ovat täällä muuttolintuja, mutta voivat talvehtia etelä-Suomessa. TH

Poroja eetterissä / Reindeers in the far distance


Katsellessani aamupäivällä V1:n laelta Nuorttitunturiin, katseeni kiinnittyi valkeaan täplään Nuortin länsirinteellä. Katsoin kiikarilla, ja jonkin aikaa tarkkailtuani totesin täpliä olevan useampia ja niiden liikkuvan. Silloin tajusin niiden olevan poroja.

Otin kohteesta kuvia 300 mm telellä (kinokoossa 460 mm, n. 9 x suurennos). Asemalla suurensin vielä kuvaa n. kaksinkertaiseksi, ja kuva on ohessa nähtävänä.

Matkaa mittasin kartalta melko tarkkaan 7 km havaintopaikalta poroihin. Tämä alkaa varmaan olla maksimietäisyyksiä nähdä poroja paljain silmin. Poroja varmaan oli 2-3 lähekkäin, ja kun niihin paistoi aurinko, niin muodostui niin iso kohde, että sen saattoi nähdä. Yksittäistä poroa en varmaan olisi nähnyt, kun niiden havaitseminen 8 x suurentavalla kiikarillakin perustui liikkeen erottamiseen. TH

Saturday, September 08, 2007

Sateenkaaren tällä puolen / On this side of the rainbow




Koillistuulta, väliin sadekuuroja, väliin paistetta. Lämpötila viitisen astetta päivällä, yöllä pakkasen puolella. Halla on pannut jopa tunturin mustikat.

Kärppä vilisteli V1:n pohjoisrinteen kivirakassa iltapäivällä, katseli välillä koillisesta lähestyvää rae-vesikuuroa. Se tutki tarkkaan maastoa, jopa poronpaskat kiinnostivat sitä.

Tuulihaukka lensi jälleen V1:n rinnettä etelään päin, klo 10.15. Pajusirkun ääntä kuuluu edelleen tunturikoivikossa, mutta harvoin. Kivitaskut lienevät menneet, mutta pajulinnun ääni kuului kerran. Niittykirvisiä riittää vielä ja Kuntashaaran pusikossa tiksutti punarinta. Myös vihervarpusia on maastossa. Aseman eteläpuolitse lensi kahden jälkeen parinkymmenen korpin parvi länteen, mitä lie kuljeksivat. TH

This page is powered by Blogger. Isn't yours?