Thursday, December 29, 2005

Värriössä ennätyspitkä kasvukausi 2005 - Record length for Varrio 2005 growing season


Värriön tutkimusasema aloitti taukoamattoman, ympärivuotisen ja kolmesti päivässä tapahtuvan säähavainnoinnin vuoden 1975 alussa. Tärkeimpiä tutkimushaasteita on seurata kasvukauden pituutta ja siinä tapahtuvia muutoksia. Värriötuntureiden vedenjakajaseutu tiedetään vanhastaan Metsä-Lapin kylmäksi kolkaksi, jossa talven lumi viipyy pitkään ja kesä on lyhyt. Puille ja muille metsäkasveille jää niukasti vuotuista kasvuaikaa.

Vuosi 2005 jää tutkimusaseman historiaan. Värriön kasvukausi oli koko havaitun 31 vuoden jakson pisin.

Metsäluonto, peltokasvit ja kotinurmikkokin mittaavat kasvukauden alkamista, etenemistä ja pituutta hieman eri tavalla kuin ihmisen kello tai päivyri. Kasvien päivyrin nopeutta vauhdittaa lämpötila. Suomessa käytettävässä tehoisan lämpötilasumman laskennassa kasvien biologisen kellon pyörimisnopeus lasketaan seuraavasti.

Lumien sulattua keväällä kasvipäivyri ei käynnisty ennen kuin lämpötila saavuttaa viiden asteen rajan. Kun vuorokauden keskilämpötila on kuusi astetta, kasvipäivyri pyörähtää eteenpäin yhden astepäivän. Kun keskilämpötila on seitsemän astetta, kasvipäivyri pyörähtää kaksi astepäivää, kun keskilämpötila on kahdeksan astetta, kasvipäivyri pyörähtää kolme astepäivää, ja niin edelleen.

Syksyllä kasvien päivyri pysähtyy, kun vuorokauden keskiläpötila putoaa taas alle viiden asteen. Kasvien biologinen kello laskee näin verraten yksinkertaisesti koko kasvukaudelle pituuden, joka ottaa huomioon sekä tavallisen kelloajan että kasvuaikaisen lämpötilan.
Vuonna 2005 Värriön kasvukauden pituus oli 858 astepäivää (tehoisana lämpösummana: 858 ”astetta”). Kasvien kannalta Värriön viime kesässä oli kuusiasteisia päiviä 858 kappaletta. Kasvukaudeltaan lyhin vuosi Värriössä oli 1982. Silloin astepäiviä oli vain 498 kappaletta.

Värriön pitkän kasvukauden 2005 voisi sivuuttaa olankohautuksella, jos kyseessä olisi tilapäinen ilmiö. Näin ei kuitenkaan ole, sillä vuosi vahvisti aikaisempia havaintoja. Värriön kasvukausi on pitenemässä. Vuodesta 1975 lähtien pitenemää on keskimäärin 36 prosenttia; Värriön metsäluonto nauttii nyt siis yli kolmanneksen pitemmistä kesistä kuin tutkimusaseman perustamisen aikoihin.

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?